lauantai 1. kesäkuuta 2013

The Booklovers

(Heti alkuun kerron, että en saanut yöllä unta ja tänään mun työpäivän selviytymisstrategiani oli tintata sokeria ja kofeiinia eri muodoissaan, yhdessä ja erikseen, seitsemän tunnin ajan. Oon edelleen väsynyt, mut nyt oon lisäksi jotenkin sätkivä ja hysteerinen ja mun tajuntani on laajentunut. Oon niinku Andy Parks and Recreationissa kun se on ollut pitkään syömättä ja ahmii karkkikaulakorun.


Eli siis jos tässä postauksessa lauseet loppuu kesken tai jotain, ni se johtuu vaan siitä että oon ehkä menettänyt vihdoin tajuntani.)

Mutta kirjoista ajattelin. Kirjoittaa. Tänään. Niiden määrä mun asunnossa on kasvanut jokseenkin eksponentiaalisesti viime vuosien ajan, varsinkin kun tajusin että divarit on olemassa ja niissä on yleensä aika halpaa. Jonkin aikaa sitten olin osallisena keskustelussa, jossa yks mun kaveri pohti että kannattaisko sen viedä kämpästä kaikki kirjat johonkin divariin/säilytykseen, kun ne vie niin paljon tilaa. Että lainais sitten kirjastosta vaan. Mä sain vähän hengenahdistusta siitä koko ajatuksesta, vaikka sinänsä se on kyllä ihan ymmärrettävä pointti. En vaan ollenkaan pysty kuvittelemaan, että itse luopuisin kirjoista mun asunnossa. Joskus voisin joo karsia, koska en mä kaikkia niistä todellakaan jäisi kaipaamaan, mut olis ihan hirveetä jos mulla ei olisi kotona mitään kirjoja ollenkaan. Mitä mä niiden paikalle laittaisin? Tyhjää tilaa? Sitä paitsi mua ahdistaa lähteä kotoa, jos mulla ei ole jotain kirjaa laukussa. Jos joudunkin vaikka tilanteeseen, jossa mun pitää odottaa jotain, tai on olemassa tuntemattomien ihmiskontaktien uhka, ni pakko olla joku kirja turvana.


Sain ton hyllyn aikoinaan somerolaisen huonekaluliikeen loppuunmyynnistä jollain satasella, ja hintaan sisältyi kuljetus Somerolta Helsinkiin. Oli aika vitun bargain, koska se olis normaalisti maksanut jotain neljäsataa. Siis hylly. Ei kuljetus.


Toi on oikeesti kukkapöytä, jonka äiti osti mulle kirpparilta kahdellakympillä. Nyt siinäkin on kirjoja, eikä enempää mahdu enää. Mulla on pakkomielle pitää kirjat kirjottajan mukaan aakkosjärjestyksessä, joten mikään anarkistinen pinoaminen ei ole vaihtoehto. En mä mikään barbaari ole.

Näiden lisäksi mulla alkaa olla kirjoja vähän kaikkialla muuallakin, ja nyt mulla onkin hankintalistan kärjessä uusi kirjahylly. Tiiän jo millasen haluun, sellasen mustan kiinalaishyllyn, jonka saa Kasvihuoneilmiöstä. Ikeasta sais tietty jonkun perushyllyn ehkä kymmenesosalla siitä hinnasta, mut en haluu ostaa jotain typerää kompromissihyllyä ja halveksia sitä ne seuraavat kaks vuotta, jonka se kestää.


Nämä löysin viimeksi divarista. John Waters ja Scum-manifesti, siinä onkin oikeestaan mun kiinnostuksenkohteeni pähkinänkuoressa.

Haluisin aina suositella ihmisille kirjoja, mut kukaan ei koskaan kysy multa. Siks suosittelen nyt kysymättä. Nää on kaikki sellasia, jotka oon lukenut varmaan vähintään viisi kertaa (paitsi Just Kids, koska ostin sen vasta vähän aikaa sitten. Sen oon lukenut vasta kerran). Mutta siis tälleen kun on kesä ja kaikkee ni sillon ehtii lukee. (Näissä on kylläkin melkein kaikissa jollain tavalla teemana mielenterveysongelmat ja itsemurhat, mut eihän se tarkota että nää olis automaattisesti kauheen synkkiä tai jotain. Koska ei oo. No osa on vähän. Mut osa on superhauskojakin.)

Sylvia Plath: The Bell Jar / Lasikellon alla
Elizabeth Wurtzel: Prozac Nation
Janet Fitch: White Oleander / Valkoinen oleanteri (HUOM!!! Mulla ei ole tätä omana ja voi perkele että haluisin enkä mistään löydä. Jos jollain pyörii tää nurkissa niin minulle kiitos.)
Laura Gustafsson: Huorasatu
Patti Smith: Just Kids
Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides (tää varsinkin on ihan ehdoton kesäkirja)
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (tämä myös, mutta eri syystä)
Nick Hornby: Long Way Down / Alas on pitkä matka
Harper Lee: To Kill A Mockingbird / Kuin tappaisi satakielen
Augusten Burroughs: Running With Scissors / Juoksee saksien kanssa
Miranda July: No One Belongs Here More Than You
Lisäksi Tove Janssonin novellikokoelmat, ja luonnollisesti Stephen King. Stephen Kingiä kannattaa lukee aina kun on ihan törkeen kuuma, koska niissä sen romaaneissakin on yleensä törkeen kuuma, ja sit on helppo samaistua kaikkiin oksettaviin kuumuudessa paistuviin ruumiisiin. Mun suosikkeja on ehkä Desperation (Epätoivon kaupunki), Salem's Lot (Painajainen) ja Pet Sematary (Uinu, uinu, lemmikkini), ja sit ne jotkut novellikokoelmat. Hohto on tietty kanssa tosi hyvä, mut se on ehkä enemmän talvikirja.


Asiaan liittymättömästi vielä tämmönen luontokuva. Ton kirjahyllyn päällä on anopinkieli, joka on kasvanut pituutta ihan silleen "watch me go, motherfucker!". (Tolleen kuvittelen, että se huutais jos osais.) Tänään huomasin, et siihen on tullut tollanen uudenlainen oksa! En ees tiennyt, et anopinkielet tekee tollasta. Aikooko se kukkia? Lisääntyä? Hypätä alas hyllyn päältä, valloittaa tän asunnon ja vaihtaa lukot? Ei voi tietää. Seuraan tilannetta.

2 kommenttia:

  1. Ajauduin sattumalta blogiasi lukemaan ja kuulosti kuin omasta suusta tulleelta tekstiltä, niin oli pakko kommentoidakin. Ihan hiljattain pohdiskelin oman kirjahyllyn tärkeyttä ja miten koti vaan ei olisi koti ilman niitä. Sinäänsä vaikka materia ja tavaroiden omistaminen aina vähän mietityttää, niin kirjat ovat vaan semmonen, mikä jää sen ulkopuolelle (niin ja levyt!), niistä ei tingitä! Joskus vielä haluan sen koko seinän kokoisen kirjahyllyn tai samantien oma kirjasto!

    Miekin kannan aina kirjoja mukana, kun koskaan ei tosiaan tiiä mihin joutuu ja kuinka ankeaa sitten on, jos yllättäen joutuukin esim. odottamaan eikä ole varautunut. Parhaimmillaan pitää olla vielä useampi kirja, että jos sattuukin ehtiä lukemaan toisen loppuun, niin pitää olla jotain varalle.:D

    Hyviä suosituksia! Vastalahjaksi kannattaa kokeilla Katri Tapolan Kalpeita tyttöjä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vau, eka kommentti! Kiitos siitä!

      Mä haluaisin kanssa oman kirjaston, ja mulla on kanssa joskus monta kirjaa mukana jos tulee sellanen olo, ettei haluakaan lukea sitä jotain tiettyä. Pitää olla valinnanvaraa.

      Täytyy kokeilla toi suositus, kunhan selviän näistä mitä nyt on työn alla :)

      Poista