Memory lane, osa 1

Muutin pois kotoa 15-vuotiaana, koska aloitin lukion Helsingissä. Asuin ekan vuoden mun tädin luona, ja sen jälkeen oon ehtinyt asua kymmenen vuoden sisällä kuudessa eri asunnossa. Aattelin nyt aloittaa tällasen postausten sarjan, jossa kerron niistä kuudesta kämpästä jotain. On tosin mahdollista, että murrun tän kaiken nostalgian alle jo tätä ekaa kirjoittaessa, enkä pysty tekemään useampia. Jää nähtäväksi.

Tässä oon minä mustatukkaisena ja 16-vuotiaana goottina mun ekassa "omassa" (vanhemmathan sen vuokran vielä silloin maksoi) kämpässä Kalliossa. Se asunto oli ~23-neliöinen yksiö Pengerkadulla. Nyt jälkeenpäin ajateltuna se koko talo oli kyllä todella ns. dodgy, mut eihän sitä sillon tullut edes ajatelleeksi. Vertailukohtia ei kauheasti ollut kertynyt, ja lisäksi elin vielä siinä luulossa että kyllähän nyt Kalliossa väistämättä on pari narkkaria jokaisessa rappukäytävässä. Ei mulla siellä koskaan mitenkään turvaton olo ollut, mut asuinkin kuudennessa kerroksessa ja ilmeisesti kolmoskerros oli se varsinainen pahamaineinen bailukerros. Menin kerran samalla hissillä jonkun naapurin tädin kanssa, joka sanoi, että "jos tuolta kolmosesta kuuluu meteliä ni soita vaan ihan suoraan poliisit, ei kannata mennä itse sinne kun ne on niitä sekakäyttäjiä kaikki".

Mulla ei ole tuolta asunnosta kuvia kuin yhdeltä illalta, jolloin olin vasta muuttanut, ja nekin kuvat on vaan tästä yhdestä osasta kämppää. Se on tosi sääli, koska monet asiat on jääneet ihan muistin varaan. Sanonkin nyt, että kannattaa kuvata kaikkia paikkoja joissa asuu, vaikka se tuntuisikin sillä hetkellä vähän turhalta tai pitkäveteiseltä! Ei tartte sitten kymmenen vuoden päästä kyynel silmässä miettiä, että oliko se vessan nurkkaan rakennettu suihku oikeasti niin naurettavan ahdas. (Oli se. Kyllä mä sen verran muistan.)

Mulla oli pitkään sänkynä vaan toi patja lattialla. Sit Somerolle tuli yhteen huonekalukauppaan erä semmosia törkyhalpoja, 120 senttiä leveitä metallisänkyjä, ja hankittiin mulle tonne sellanen. Se oli niin luksusta ettei ikinä mikään, kunnes yhtenä viikonloppuna majoitin mun luona kahta kaveria ja tapahtui kauheita. Katsottiin kaikki kolme telkkaria siinä sängyllä, kun yhtäkkiä se metalli vääntyi ja koko sänky painui keskeltä lattiaan, jättäen meidät hämmentyneenä istumaan muodostuneeseen kuoppaan. Ne mun kaverit luuli hetken, että se oli joku hieno säätöominaisuus siinä sängyssä, mut oikeasti se oli vaan siihen halpatyövoimalla tuotettuun sänkymalliin kuulunut tyyppivika. Sit alkoi taas patja-ajat, jotka päättyi vasta seuraavassa asunnossa joskus puoli vuotta myöhemmin.

Tuolla kämpässä oli tosiaan se n. kahden neliömetrin vessan yhteyteen rakennettu suihku, eikä jääkaappia ollenkaan. Sinne kyllä ostettiin jääkaappi sitten vähän ajan kuluttua, mut ekat viikot ainakin pärjäsin ihan sillä vanhanaikaisella, seinään upotetulla kylmäkaapilla. Hullua, miten tollasen asian otti sillon ihan itsestäänselvyytenä, kun nykyään on niin kermaperse että maailmanloppu tulee jos ei oo tarpeeksi tilavaa pakastinta.

Tuohon aikaan olin jo viehtynyt kirkkaisiin väreihin sisustuksessa. Maalasin ton puulaatikon itse, mukaanlukien noi keltaiset tähdet. Sen päällä kuuluisi olla kaksi mustaa cd-levylaatikkoa, mut ne on näköjään olleet kuvanottohetkellä toisaalla. Tavoittelin ylipäätään jonkinlaista sirkushenkistä estetiikkaa, mikä tietyssä mielessä jatkuu edelleen.

Pyytäisin kiinnittämään huomiota muutamaan kuvassa olevaan yksityiskohtaan:

* Oikeassa alakulmassa näemme Leila K:n hittikokoelman, jonka toi pilkkuhameinen N oli tuonut kuunneltavaksi. Leila K on kyllä edelleen maailman vittu kovin, ja pitänyt pintansa ala-asteelta saakka.

* N:n selän takana komeron ovessa on Brian Molko -juliste! Kuuntelin Placeboa aivan helvetin paljon joskus 14-17 -vuotiaana. Toki sen jälkeenkin, ja vielä nykyäänkin joskus, mut varsinkin tohon aikaan olin aivan pakkomielteinen.

* Jossain määrin Placebon kuuntelusta on muuten johdettavissa noi punaiset verhot, jotka on luultavasti saaneet inspiraationsa Without You I'm Nothing -levyn kansikuvista. Tuolla kämpässä oli jo muuttaessa valmiina verhokiskot katossa, joten oli luontevaa laittaa sänky sinne niiden keskelle.

* Hello Kitty -olkalaukku! Tää oli sitä aikaa, kun Hello Kittyä ei oikeasti saanut Suomesta paljon mistään, ja se vähäkin oli ihan törkeän hintaista. Just sillon mä sitä tietysti halusin. Sit siitä tuli mainstreamia ja multa loppui mielenkiinto.

* Höyhenpuuhka ja keijunsiivet! Noista kumpaakaan en kyllä käyttänyt ikinä julkisesti, vaikka tiedän että monet kaltaiseni käyttivät. Ne oli mulla sisustuselementtinä, paitsi että noi siivet oli ihan mahdoton saada mihinkään silleen hienosti. Tosta puuhkasta tykkäsin erityisesti siksi, että siitä tuli mieleen Garbagen ekan levyn kansi.

* Toi cd-soitin/kasettimankka-yhdistelmä. Sain ton joululahjaksi joskus ala-asteella, jolloin se oli tietysti korkeimman luokkaista elektroniikkaa.

Jostain syystä yhdistän tohon asuntoon tosi vahvasti myös Manic Street Preachersin This Is My Truth, Tell Me Yours -levyn. Olin lainannut sen N:lta ja kuuntelin sitä joskus siivotessa. Oli talvi ja tosi kylmä, mut mulla oli ikkuna auki koska halusin tuulettaa. Mulle tulee jostain sen levyn biiseistä vieläkin mieleen kylmyys ja puhdistusaineet. (Kertoo ehkä myös jotain siitä, kuinka usein mulla oli tapana siivota, kun kerran toi yksi tapaus on jäänyt mieleen niin lähtemättömästi... "Se oli se kerta kun mä siivosin Pengerkadulla!")

Oijoi, nyt joudun käyttämään kaiken tahdonvoimani etten kaiva esiin ton ajan päiväkirjoja ja jatka muistelua niiden kautta, koska sehän on aivan loputon suo. Tän kirjoittaminen oli kuitenkin hauskaa, kyllä mä varmaan siitä seuraavastakin kämpästä kirjoitan sit joskus!