"A hospital of dolls. And the men, what is left of the men."

(Heti alkuun anteeksipyyntö kaikille Sylvia Plathin ystäville, kun ehkä vähän teurastan Getting There -runoa tossa otsikossa. Se vaan sopii päivän aiheeseen tuollaisena.)

Kannatti käydä eilen kirppiksellä! Mun kolmen nuken + kahden pään + yhden säären + neljän käden kokoelmaan löytyi hieno testosteronipitoinen lisäys, kun bongasin lattialta sopuhintaisen mallinukkemiehen torson. Tää on sellanen tekninen versio, jonka korkeutta pystyy säätämään.

Olin ihan varma, että tää maksaisi reilusti yli sata euroa, koska se kirppis (/vintageliike, se oli taas näitä) oli ylipäätään aika laatu-/keräilijätietoisesti hinnoiteltu. Ärsyttää aina, kun ihmiset ymmärtää asioiden arvon (tai siis aina sillon, kun ne asiat on sellasia, jotka haluaisin itselleni). Tää oli kumminkin vaan 45 euroa, ja jouduin tarkistamaan sen lapun kolme kertaa, kun olin vakuuttunut että siinä on pakko oikeasti lukea 145.  Hintaan luultavasti vaikuttaa se, että tolta puuttuu vasen käsi ja koko oikea käsivarsi, mutta oli toi silti mun mielestä tosi halpa. Ehkä se on kirottu, ja kohta näen taas painajaisia. (Ton linkin takana esittelyssä myös mun aiempia nukkehankintojani, mikäli ne on joltakin menneet ohi.)

Tässä vaiheessa keräilyharrastusta sijoittelu alkaa jo muodostua ongelmaksi. Käytin tota ensin tollasena misandristisena rahina, mikä oli kyllä tarkoituksenmukaista mutta sijoituspaikkana tosi epäkäytännöllinen noin niinku muuten. Uudelleenjärjestelyn seurauksena sain ton lopulta mahtumaan mun makkarin ikkunalaudalle. Valkoinen alusvaatenukke piti puolestaan siirtää toiselle yöpöydälle, ja nyt on ehkä lievästi piiritetty olo nukkuessa. Onneks noilla ei kummallakaan ole päätä, niin tuijotus pysyy minimissä.

 

Mietin tässä vielä tota mallinukkien hinnoittelupolitiikkaa. Jotenkin musta tuntuu, että niitä on nykyisin markkinoilla enemmän kuin aikaisemmin (tai sit vaan kierrän nykyään tarpeeksi ahkerasti just oikeita paikkoja). Eikä pelkästään uudemman tuotannon nukkeja, vaan nimenomaan sellasia 60-lukulaisia. Pelkään, että niiden kysyntä on lähtenyt nousuun, ja kohta ne on samaa sarjaa kuin ne jotkut Arabian sokerikipot ja syntyy sellanen vastaava hintakupla. Vaikka siis saahan näitä nykyisinkin vielä aika kiven alta etsiä, mutta löytyminen ei ole enää mitenkään tavatonta.

Itsehän mä nyt bloggarina edesautan tätä kehitystä näillä postauksillani. Avert your eyes, trendien nuuskijat, ei nää ole yhtään kiinnostavia esineitä eikä kukaan halua tällasia kotiinsa! Jos jollakulla pyörii kotona tai vintillä tämmösiä, niin ei niistä kukaan mitään rahaa maksa. Itse voin vastentahtoisesti, hyvää hyvyyttäni ottaa niitä vastaan.