Toi rahapuun taimi on sellanen, joka oli lähtenyt kasvamaan itsekseen yhden isomman rahapuun juurelle pudonneesta lehdestä. Laitoin tonne pohjalle pienen saviruukun sirpaleen, jonka irrotin vasaralla isommasta saviruukun sirpaleesta. Huomatkaa kuinka siirrymme suurista kokonaisuuksista pienempiin – näinhän on myös meidän ihmisten laita. (Toi on sellanen meidän isän sanonta, jonka se varasti joltain pastorilta. Se sopii oikeastaan kaikkiin elämän tilanteisiin.) "Everything small is just a tiny version of something big." Tuon varastin Adventure Timesta.
Nyt mun pitäisi jatkaa koulutöiden kirjoittamista. Tällä kertaa mulle ei ole käynyt niinkuin viime periodissa, kun kirjoitin niitä ihan stressissä ja itku kurkussa edellisenä iltana ennen palautusta. Sen sijaan mulla havainnollistuu tässä nyt ilmiö, joka tunnetaan nykyisin mun ystävien keskuudessa nimellä Viimeinen Sukkapari (selitän ilmaisun alkuperän kohta): Aloitin noi kaikki työt ihan hyvissä ajoin, ja kirjoitin niitä tosi ahkerasti. Nyt multa puuttuu enää pari sivua, jotka mun oli tarkoitus kirjoittaa eilen. Mä tiedän jo, mistä aion kirjoittaa, eikä siihen sisälly mitään angsteja eikä suorituspaineita. Siitä huolimatta, tai kenties juuri siksi, en nyt yhtäkkiä saa niitä tekstejä viimeisteltyä millään. Ryhdyin siihen eilen, ja olin yhtäkkiä vaan silleen "...ei. Mä en kirjoita tätä nyt."
Viimeinen Sukkapari viittaa siis siihen, kuinka ihan jonkun homman viime metreillä vaan yhtäkkiä päättää lopettaa. Olin auttamassa mun ystävää T:ta muutossa pari viikkoa sitten, ja se kertoi vaatteiden pakkaamisen yhteydessä tapahtuneesta episodista: se oli pakannut jo melkein kaiken, mut kaapin perällä oli vielä yksi sukkapari. Sit sille oli tullut vaan sellanen olo, että nyt saa riittää. Sen sukkaparin lisääminen pakattujen vaatteiden joukkoon olisi vienyt ehkä kaksi sekuntia, mutta jossakin se jaksamisen raja ihmisellä kulkee ja T:n kohdalla se kulki nyt siinä. Joten se oli jättänyt Viimeisen Sukkaparin sinne kaappiin korjattavaksi pois loppusiivouksen yhteydessä.
Näin on myös meidän ihmisten laita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti