Tajusin, että jos olisin sellanen kunnollinen, ajan hermolla elävä bloggaaja, ni mun pitäisi nyt joulukuussa tehdä postaus per päivä ja se olisi sitten sellanen niinku
joulukalenteri. Musta tuntuu että oon maailman ainoa blogi, joka ei tee sitä. Se olis kyllä kivaa, siis jos olisin tosiaan tajunnut tän aikaisemmin ja ehtinyt vähän suunnitella. No mutta todellisuus on se mikä se on, joten joudutte etsimään ne jouluiset huurrettu-tuikkukynttiläkuppi-diy:nne jostain toisesta blogista.
Mä kävin tänään äidin kanssa kaupungilla. Kävin ekaa kertaa siellä Götan maailma -kaupassa, mut en nyt kirjota siitä enempää kun varmaan tulevaisuudessa palaan siihen asiaan paljon tarkemmin. Sen voin kertoo, että tällä kertaa en ostanut mitään (vaikka kyllä ihastuin yhteen täytettyyn siiliin). Ja senkin kerron, että siellä kaupassa tuoksuu ihan sairaan hyvältä! Jos ne myisi jotain Götan maailma -kotituoksua niin ostaisin oitis. Kantsii mennä nuuhkimaan. (Ja kantsii tietysti muutenkin mennä käymään, se on kiva kauppa.)
Sen sijaan tein löytöjä Korkeavuorenkadun Fasaani-antiikkiliikkeestä. Älkää pelästykö tota antiikki-sanaa, se ei oo sellanen perinteinen antiikkiliike (jollaisesta mut maihareineni ja sotkumeikkeineni varmaan heitettäisi ulos).
Niiden nettisivuilta voi käydä katsomassa, että mikä meininki. Mutta siis, löysin sieltä pari hammasproteesia, pienen labrapullon ja sellasen, jaa-a, ehkä tislaamisessa käytettävän... asian? (Multa on muutenkin ihan turha kysyä mitään tarkentavaa mistään, mikä edes etäisesti liittyy kemiaan tai labratöihin. Oon koulun puolesta joutunut tarpomaan siinä suossa, erittäin huonolla menestyksellä, ja mun sisälläni kiehuu paljon patoutunutta raivoa niistä aiheista. Labrapulloista ja muusta sen laidan kamasta tykkään silti. Jos niitä ei siis tarvitse käyttää siihen, mihin kuuluisi.)

Mä vihaan tota kuvaa. Oon aivan todella syvällä helvetissä tän kamera-asian kanssa. Oon tähän mennessä käyttänyt veronpalautuksiani maksamalla vuokria etukäteen, ja ostamalla hampurilaisaterioita ja Pez-annostelijoita. Nyt alan kyllä olla sitä mieltä, että mun on ihan jo elämänhaluni ja ajankäyttöni takia pakko investoida myös johonkin kunnolliseen kameraan. Pää hajoo kun joutuu käyttämään jonkun tunnin siihen, että sais otettua edes yhden kuvan joka ei näytä ihan paskalta, ja silti sekin kuva näyttää sit kuitenkin siltä kuin se olisi otettu jonkun helvetin muovipussin läpi. Sattuu ku kattoo.
Canon pliis voitko sponssata mua?! Tai jos Canon ei nyt jostain järjettömästä syystä tartu tähän ainutkertaiseen tarjoukseen, ni mulle saa myös antaa vinkkejä hyvistä digijärkkäreistä. Ja sit tulla ehkä mun kanssa sinne kauppaan näyttämään kädestä pitäen, että mikä se niistä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti