Oon täällä blogissa aina silloin tällöin raportoinut mun itse istuttamani Geri Halliwell -inkiväärin vaiheista. (Voisin itseasiassa tehdä sille oman tagin, jonka kautta halukkaat voivat asiaan perehtyä, kun en nyt jaksa kaivaa niitä vanhoja postauksia linkitettäväksi tähän.) Joudun kuitenkin surukseni ilmoittamaan, että Geri Halliwell on tainnut tulla tiensä päähän. Tuossa viereisessä, aamulla otetussa kuvassa se vielä kurkottelee, mut kuten näkyy, lehdet alkaa olla pian entiset.
Kukoistuksensa aikana Geri Halliwell kasvoi tosi paljon pituutta, muttei oikein mitään muuta, ja pari viikkoa sitten ne lehdet alkoi muuttua tuollaisiksi ruskeiksi. Siihen oli tullut ötököitä. Oon nyt tietysti vainoharhainen, että onko ne hiton siat laajentaneet reviiriä myös ikkunalaudan muihin kasveihin, ja aamu vietettiin tämän vuoksi lehtien tuijottamisen merkeissä. Toistaiseksi uskon, että muut ovat säästyneet. (Vaikka mistä ihmeestä ne ötökät sinne yhteen inkivääriin oli tiensä edes löytäneet?? Luoko Jumala ne sinne? Mulla oli samoja ötököitä olohuoneen kasvissa, mut onko ne puolen millimetrin kokoiset tyypit sitten tehneet jonkun kuukausien mittaisen vaelluksen olkkarin kirjahyllyn päältä makkarin ikkunalaudalle? Se olis kyllä tavallaan sympaattista, mutta epätodennäköistä. Kuljetanko minä niitä mukanani? Onko niitä mun tukassa?)
Mulle on neuvottu, että ötökät saa pois suihkuttamalla kasviin toluvettä, antamalla sen vaikuttaa ja huuhtelemalla sitten puhtaalla vedellä pois. Toi metodi on rasittava, ja lisäksi oon jo tappanut sen avulla sen olohuoneen kirjahyllyn ötökkäpioneerikasvin, eli nyt saa sellaiset elvytysyritykset jäädä. Suoraan sanoen on myös todettava, ettei tollanen pitkä, holtiton ja kaatuileva huitula ole mitenkään erityisen tunteita herättävä viherkasvi muutenkaan, kun siihen rinnalle ei selkeästi ollut kasvamassa mitään tovereita.
Kukoistuksensa aikana Geri Halliwell kasvoi tosi paljon pituutta, muttei oikein mitään muuta, ja pari viikkoa sitten ne lehdet alkoi muuttua tuollaisiksi ruskeiksi. Siihen oli tullut ötököitä. Oon nyt tietysti vainoharhainen, että onko ne hiton siat laajentaneet reviiriä myös ikkunalaudan muihin kasveihin, ja aamu vietettiin tämän vuoksi lehtien tuijottamisen merkeissä. Toistaiseksi uskon, että muut ovat säästyneet. (Vaikka mistä ihmeestä ne ötökät sinne yhteen inkivääriin oli tiensä edes löytäneet?? Luoko Jumala ne sinne? Mulla oli samoja ötököitä olohuoneen kasvissa, mut onko ne puolen millimetrin kokoiset tyypit sitten tehneet jonkun kuukausien mittaisen vaelluksen olkkarin kirjahyllyn päältä makkarin ikkunalaudalle? Se olis kyllä tavallaan sympaattista, mutta epätodennäköistä. Kuljetanko minä niitä mukanani? Onko niitä mun tukassa?)
Mulle on neuvottu, että ötökät saa pois suihkuttamalla kasviin toluvettä, antamalla sen vaikuttaa ja huuhtelemalla sitten puhtaalla vedellä pois. Toi metodi on rasittava, ja lisäksi oon jo tappanut sen avulla sen olohuoneen kirjahyllyn ötökkäpioneerikasvin, eli nyt saa sellaiset elvytysyritykset jäädä. Suoraan sanoen on myös todettava, ettei tollanen pitkä, holtiton ja kaatuileva huitula ole mitenkään erityisen tunteita herättävä viherkasvi muutenkaan, kun siihen rinnalle ei selkeästi ollut kasvamassa mitään tovereita.
Tunteita herättävistä eliöistä päästään vielä Laikaan. Se oli pureskellut mun koneen virtapiuhan poikki, ja elin vuorokauden ajan stressaavia hetkiä. Sit onneksi sain työkaverilta tilalle uuden ("Mut eiks sulla oo se hönöblogi? Pitäähän sun sitä päästä kirjottamaan!"). Uusi piuha ehti olla asemissaan ehkä kolme minuuttia, kun Laika jo hiipi järsimään sitäkin. Toi ylläoleva kuvapari on vähän sellanen "Vedä käteen!! Kuulit kyllä.", mistä syystä se sopii tähän johtoanekdoottiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti