lauantai 25. tammikuuta 2014

Kaikki maailman Pez-annostelijat

 photo IMG_4134_zps86b5cd0f.jpgMä olen viettänyt viime päivinä laatuaikaa Pez-annostelijoideni parissa. Aiemmin tässä kuussa kirjoitin mun uusista annostelijoistani, jotka odottivat hyllyyn pääsemistä. Eivät odota enää.

Tällä kertaa olin itselleni sillä tavalla armollinen, etten yrittänytkään saada koko hommaa tehtyä yhdessä päivässä. Uusien annostelijoiden lisääminenhän tarkoittaa sitä, että mun pitää siirtää kaikki vanhat pois paikoiltaan ja tiivistää, jotta kaikille on tilaa. (Plus värijärjestyksen ylläpitäminen, plus sen laskeminen, montako annostelijaa mahtuu kullekin hyllylle (varsinkin kun niiden pitää olla tasaisten välimatkojen päässä toisistaan). Mä en ole tehnyt tätä harrastusta itselleni helpoksi.) Tuo viereinen kuva havainnollistaa sinitarrakiinnitysmekanismia, joka on pakko olla dominoefektin välttämiseksi. Mulla onkin ollut viimeiset kolme päivää kynnenaluset sinitarrassa.

Mulla on nyt todella aikaansaanut olo. Tuntuu että aina Pez-annostelijoiden järjestelemisen jälkeen mun asunnon feng shui on jotenkin ihan uudella tavalla reilassa. Ihania, suoria ja tiiviitä rivejä ja sateenkaarivärejä! Miksi kaikki maailman ihmiset ei kerää Pez-annostelijoita on edelleen beyond me.

Multa kysytään tosi usein, että kuinka paljon noita on ylipäätään valmistettu, ts. kuinka monta erilaista annostelijaa on olemassa. Mä en ole itsekään ollut siitä koskaan oikein tietoinen, mut oon veikannut et niitä olis joku 1000-2000 erilaista. En oo onnistunut löytämään edes Pezin omilta sivuilta mitään viitteellistäkään mainintaa valmistettujen annostelijoiden kokonaislukumäärästä. Eilen kuitenkin kahlasin Googlen suossa, ja jollain typerällä Yahoo Answers -sivulla joku anonyymi tyyppi väitti, että erilaisia annostelijoita olisi 550 kappaletta. Viisisataa viisikymmentä are you fucking kidding me?! Mulla on tällä hetkellä 220, mikä tarkoittaa että mulla olisi jo hallussani yli kolmasosa kaikista annostelijoista.

EDIT: Tässä välissä googlasin lisää, ja sain tarkennusta, että erilaisia hahmoja olisi se ish 550. En tiedä, lasketaanko siihen sitten se, että esim. jotain Mikki Hiiriä on varmaan kymmenen erilaista. Mä en kuitenkaan pidä tosta tiedosta.

Tämähän on siis todella levottomuutta herättävää. En oo koskaan tosissani tullut ajatelleeksi, että entäs sitten, kun mulla on oikeasti kaikki saatavissa olevat annostelijat? Ei edes, että mulla olisi kaikki 50-luvun vintageannostelijatkin, mut että mulla olisi kaikki sellaset, joita nyt realistisesti pystyy itselleen hankkimaan pelkästään kaupoista ja kirppareilta. Sit mulla ei olisi enää muuta tekemistä kuin vaania jotain kauheita huutokauppoja saadakseni niitä vanhimpia annostelijoita, ja odottaa että uusimmat annostelijat julkaistaan ja sit käydä ostamassa ne jostain Citymarketista. Mun olisi ihan turha enää koskaan kaivella mitään kirppareiden romulaatikoita, koska sieltä ei vaan voisi tulla vastaan mitään sellaista, mitä mulla ei jo ole.

Nyt mä pystyn kuvittelemaan, miltä Hemulista tuntui kun se sai sen postimerkkikokoelman valmiiksi. Kyllä mä sillon pienenäkin ymmärsin sen tragedian, mutta en sillon ajatellut että kenties joskus sama tragedia kohtaisi minuakin.

 photo IMG_4143_zps9356621d.jpg

Tuosta kellosta sananen. Sehän ei siis toimi, koska sen koneistosta puuttuu osia. Eilen illalla se kuitenkin alkoi yhtäkkiä raksuttaa itsekseen, silleen että kuulin kun ne hammasrattaat pyöri siellä sisällä jonkun kolme sekuntia. I need an old priest and a young priest. Oon katsonut lähiaikoina kauhuelokuvia (The Conjuring, voi jumalauta sentään, siitä oli leikki kaukana) joten oon erityisen otollista riistaa kaikelle tollaselle veretseisauttavalle toiminnalle.

3 kommenttia:

  1. Moi Anna Varpu Rosina. Olen nautinnolla lukenut blogistasi PEZ-juttuja :) Niin moni kuvaamasi asia dilemmoineen tai ilman on tuttua tällaiselle 16-vuotta keräilleelle veteraanikeräilijälle, mutta kuitenkin löydät PEZeihin selvästi omanlaisia näkökulmia, mikä on hienoa ja tietysti oikeastaan koko PEZ-keräilyn suola. PEZejä voi keräillä niin monella eri tapaa. Tunnen kaverin joka ei kerää muuta kuin MGM:n PEZejä (Tom, Jerry & kumppanit), toinen ei kerää mitään muuta kuin vintagea, yksi taas etsii pienimmätkin maalausvariaatiot PEZeistä ja tulkitsee ne kaikki erilaisiksi - toiset keräävät paketeissa ja toiset, kuten sinä ja minä velipoikani kanssa, avaamme kaikki paketit (paitsi nyt ehkä niitä vintageja kuitenkaan). :) Vastaavasti sinä olet ensimmäinen, jonka tiedän järjestävän PEZit hyllyyn värien mukaan, joten PEZejä voi keräillä niin monella tavalla - olennaista on kuitenkin vain se, että keräilee PEZejä :) Olen niin samaa mieltä kanssasi kun sanot: "Miksi kaikki maailman ihmiset ei kerää Pez-annostelijoita on edelleen beyond me." =)))

    En tiedä tiedätkö, mutta meillä on Suomessa myös kerran vuodessa järjestettävä PEZ-keräilijätapahtuma FinnPEZ (The Finnish PEZ Gathering), joka on siis meidän keräilijöiden järjestämä tapahtuma muille PEZ-keräilijöille. Ja tapahtumana tietysti ihan MUST kaikille PEZ-keräilijöille. Tämän vuoden tapahtuma on huhtikuussa. Tapahtumaan osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittautuminen aukeaa lähiaikoina ja lisätietoa löytyy meidän kotisivuilta http://www.finnpez.org ja myös facebookista facebook.com/finnpez. Olisi kiva, jos voisit lähestyä meitä joka tapauksessa sähköpostitse (tällaisten veteraanikeräilijäkalkkisten paremmin tuntema väline ;). On kiva tavata uusia keräilijöitä. Osoite löytyy FinnPEZin kotisivuilta.

    Onnea keräilyyn ja tervetuloa tapahtumaan - olisi hienoa nähdä lisää innokkaita keräilijöitä pitämässä hauskaa PEZien ympärillä päivän ajan. Tapahtumassa on PEZejä poikineen ja tyttöineen, mutta valitettavasti ei kyllä esillä aivan esteettisten väristandardiesi mukaisesti ;) vaan suloisasti sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos viestistä! Mahtavaa, että vihdoinkin kuulen jostain suomalaisesta kanssakeräilijästä! Tiedän, että teitä on, mutta en oo vielä aikasemmin törmännyt yhteenkään :). Erityisesti tästä syystä FinnPEZ-tapahtumakin kuulostaa mielenkiintoiselta, ja aionkin perehtyä asiaan tarkemmin. Vaikuttaa lupaavalta!

      Pez-annostelijoissa on just se etu, että niiden keräilyä voi tosiaan harrastaa monella eri tavalla. Varsinkin tuo maalausvariaatioiden etsiminen kuulostaa mielenkiintoiselta, etenkin kun tässä olen just harmitellut sitä, että kokoelman kasvaessa tiettyyn mittaan ei itselle uusia annostelijoita tule enää kovin helposti vastaan.

      Poista
  2. Morjens taas. Mulla ei ole yhteystietojasi niin laitan näin julkisesti. Eli Suomen PEZ-tapahtuman FinnPEZin ilmoittautuminen on nyt avattu. Lisätietoja webbisivultamme http://www.finnpez.org . Olisi hienoa nähdä sinut ja tietysti muutkin Blogiasi lukevat PEZ-harrastajat vuotuisessa tapahtumassamme.

    Käyhän tsekkaamassa ja pistä viestiä.

    P.s. Tapahtumaan osallituminen vaatii ilmoittautumisen ennakkoon

    VastaaPoista