Laika 5 v.!!

Tänään vietetään Laika-kissan viidettä syntymäpäivää, ja sen kunniaksi kirjoitan nyt tämän päivänsankarille omistetun postauksen.

Tässä kuvassa Laika on ehtinyt jo vähän kasvaa. Se oli meille
tullessaan niin pieni, että se mahtui nukkumaan kämmenellä.

Laika tuli taloon lokakuussa vuonna 2008. Asuin sillon mun veljen K:n kanssa kaksiossa, eikä kummallakaan meistä ollut mitään kissanhankintasuunnitelmia. Yhtenä sunnuntaiaamuna oltiin sit kumpikin krapulassa huoneissamme, kun mun täti soitti, että voitaisko ottaa yks kissanpentu ainakin väliaikaiseen hoitoon. Laika oli löytynyt rymyämästä orpona Nummi-Pusulan metsästä, ja mun täti oli alunperin ottanut sen omaksi kissakseen. Tädin toinen kissa ei sit kuitenkaan ollut ollenkaan vastaanottavainen, joten Laikalle piti löytää nopeasti uusi koti.
"Hei K! Meille tulee kissanpentu."
"...okei."
Sen jälkeen konttasin vessaan oksentamaan.
(Ja turha nyt kenenkään siellä jeesustella, että "ei saa tuolla tavalla vastuuttomasti ottaa eläintä!!". Meillä oli jo molemmilla laajaa kokemusta kissanhoidosta ja tiedettiin kyllä ihan hyvin, mihin ollaan ryhtymässä. Siis sen varsinaisen kissan hoitamisen suhteen. Laikan persoonasta ei siinä vaiheessa osattu aavistaa mitään.)

Tämä syntymäpäivähän on ihan keksitty, koska olosuhteista johtuen varsinaista syntymäajankohtaa ei tiedä kukaan. Laikan koosta ja käytöksestä arvioin, että se oli meille tullessaan ehkä kaksi kuukautta vanha. Sehän olisi oikeasti tarvinnut emoa vielä vähintään kuukauden, mutta kun real deal oli ottanut ja lähtenyt (mahdollisesti taivaaseen), niin mä ja K toimittiin sijaisemoina. Laika oli tosi surkea sillon aluksi, sillä oli kaikkia mahdollisia ötököitä sekä sisä- että ulkopuolella, ja se pelkäsi kaikkia ja vinkui ja piileskeli. Ekasta lääkärikäynnistä toivuttuaan se kuitenkin reipastui tosi nopeasti, ja sen jälkeen elämä olikin aika tasaista helvettiä ainakin kolmen vuoden ajan.

Laika nuorena ja lommoposkisena teininä.

Laikahan on suorastaan legendaarisen riehakas kissa. Ekan parin vuoden aikana se teloi sekä itseään että meitä ihmisiä niin tiuhaan, että multa ainakin turtui lopulta suunnilleen koko tuntoaisti. Musta tuntuu, että vuosien 2009 ja 2011 välillä se nukkui yhteensä ehkä kolme tuntia. Tältä ajalta on kertynyt runsaasti sekä kuvainnollisia että konkreettisia arpia minulle, K:lle ja monelle meidän ystävälle. Laika ei oo siis koskaan ollut sillä tavalla murhanhimoisen aggressiivinen, sen tapa leikkiä on vaan aina ollut tosi raju (ja lisäksi väitän, että sillä on keskivertokissaa enemmän kynsiä ja hampaita). Se on myös tosi hyvä henkisessä terrorissa ja ihmispsyyken murtamisessa pelkällä katseella. Edellisessä lääkärintarkastuksessa eläinlääkäri kysyi, onko sen pupillit "aina noin laajentuneet".

Mutta vaikka Laika on julkisesti kauhee räyhääjä ja macho, niin se on myös ihan poikkeuksellisen mammari kaikissa pelottavissa tilanteissa. Se kiipeää aina syliin ja menee mun paidan alle piiloon, kun se tietää joutuvansa esim. matkustamaan autossa (mikä on sydäntäsärkevää, koska nimenomaan minä sen sinne autoonkin roudaan). Viimeisen parin vuoden aikana siitä on muutenkin tullut enemmän sylikissa ja vähemmän riidanhaastaja. Nykyään sen sekoilu on enemmän sellasta perinteistä kissaskitsoilua. (Joskin Laikalla siihen lajityypilliseen aamu- ja iltariehaan liittyy myös esimerkiksi seinien ja ovien potkimista, poikittaissuuntaista hyppelyä ja matalia, läpitunkevia kurkkuäänteitä. Mun naapurit varmaan vihaa mua yhtä paljon kuin minä niitä.)

Tämä kuva on Laikan 3-vuotissynttäreiltä.
Kuvaa ei ole muokattu millään tavalla.

Mua aina kummastuttaa, kun ihmiset puhuu kissoista silleen "ei ne kiinny kehenkään, koska ne ei oo laumaeläimiä". Eihän ne kai olekaan, jos vertaa vaikka koiraan, mutta ei sillä oo kiintymisen kanssa mitään tekemistä. Ehkä kissat ei vaan koe tarvetta kiintyä kehenkään. Jos ne on pienestä asti paljon ulkona itsekseen, ne ei kaipaa siihen ketään toista (ihmis)eläintä hössöttämään, koska ne pärjää itsekin. Kyllä kissat silti osoittaa ihan ilmiselvää kiintymystä, jos on luonut niiden kanssa sellasen suhteen. Ne kiintymyksenosoitukset vaan on usein ehkä vähän omaehtoisempia. Mähän rakastan koiriakin ihan superpaljon, ja kaikkia muitakin eläimiä, mut kyllä mä tykkään kissoissa eniten siitä perusvälinpitämättömästä asenteesta. Ettei tartte koko ajan olla tekemisissä, ja kaikilla osapuolilla on ns. omakin elämä. Koirien seurassa on aina outoa myös se, että ne tekee mitä käsketään. Tosin, jos jokin ominaisuus olisi kissalle toivottava, niin empatia. Mulla on kokemusta yhdestä maailman empaattisimmasta koirasta, ja joskus kun oon tosi surullinen, olisi toivottavaa että Laikakin voisi edes sen hetken olla mulle jotenkin kiva sen sijaan, että se repii vessapaperirullan alas ja potkaisee mua juostessaan nauraen karkuun.

Mä en tiedä, kuinka paljon projisoin Laikaan itseäni, ja missä määrin oikeasti tunnen sen ja osaan tulkita sitä. Väitän kumminkin, että tän viiden vuoden tiiviin yhdessäolon aikana mulle on kehittynyt aika hyvä silmä lukemaan sen käytöstä ja ilmeitä (ja ylipäätään siis tunnistamaan sen, että kissallakin on erilaisia ilmeitä naamassa). En tiiä toimiiko sama toisin päin. Luultavasti Laika tulkitsee mua ihan yhtä hyvin, mut se käyttää sitä enemmän manipulointiin ja vähemmän harmonian saavuttamiseen. Koska pohjimmiltaanhan kissat on ihan täysiä mulkkuja, kaikella rakkaudella.

Tänään syntymäpäiväjuhlallisuuksiin kuuluu Shebaa, salaattia, herkkutikkuja ja valvottua leikkiä pinneillä. Laika tykkää mun pinneistä niin paljon, että se yrittää välillä varastaa niitä jopa mun tukasta. En yleensä anna sen leikkiä niillä, koska pelkään että se tukehtuu, mutta tänään sillä on lupa. (Itseasiassa yksi leikkisessio oli jo, ja Laika kyllästyi paljon nopeammin kuin olin olettanut. Ei se tietenkään oo yhtä kivaa, jos se ei oo kiellettyä. Mun pitää ehkä seuraavaksi esittää, etten huomaa mitä se tekee.)

Syntymäpäiväpotretti tältä aamulta. En tiiä näkeekö sitä, jos ei tunne Laikaa, mutta
tässä kuvassa sitä vituttaa. Se ei nykyään kauheesti tykkää kuvattavana olemisesta.
Kameran ääni kai jotenkin ärsyttää sitä.

Björk on tehnyt mun ja Laikan suhdetta kuvaavan musiikkivideon. Toimikoon se tämän juhlapostauksen loppuhuipennuksena: