Sohvakateuksia

Tässä lähiaikoina internet on pommittanut mun silmiäni kuvilla kateutta herättävistä sohvista. Tai ehkä ne on jotain divaaneja? En osaa terminologiaa, oon siinä mielessä paska sisustusbloggaaja.

 

Mutta tarkotan siis tollasia. (Eka kuva täältä, toka kuva täältä.) En oikeestaan edes tiedä, mikä noissa vetoaa muhun koska tarkemmalla tarkastelulla tulin siihen tulokseen, että noissa on varmaan ihan mahdotonta löytää hyvää asentoa. Ehkä se on vaan se, kun oon tällanen erikoisuudentavoittelija-nonkonformisti, jolle ei kelpaa edes perinteiset sohvat.

Oikeesti kaikista eniten haluisin kirjastohuoneen, jossa olis joku semmonen upotettu, supermukava ja pehmeä sohva tai nojatuoli tai mikä tahansa tyynylinnake. Se vois olla ehkä jotenkin piilossa vielä, oi kyllä, silleen että sinne pääsis vaan jonkun salaoven kautta! Sit voisin aina mennä sinne lukemaan eikä kukaan koskaan häiritsisi tai löytäisi mua. (Koska luonnollisesti olisin ainoa, joka tietäis että mun talossa on sellanen huone.) Ja se kirjasto tuoksuisi ihanalta, koska vanhat kirjat aina tuoksuu. (Tietoisku: vanhojen kirjojen tuoksu johtuu paperissa olevasta ligniini-nimisestä aineesta. Sitä on puissa, ja se on rakenneosiltaan samankaltainen kuin vanilja. Kun se ajan myötä hajoaa, paperi alkaa tuoksua vaniljamaiselta, ja samasta syystä paperi myös kellastuu. Nykyisin ligniini pystytään poistamaan selluloosasta aika hyvin, mistä syystä kirjat ei enää tuoksu yhtä hyvältä. Motherfuckin' science. Tiedettä on kuitenkin kiittäminen siitä, että vanhojen kirjojen tuoksua on saatavilla myös parfyymimuodossa. Ostaisin sitä heti litrakaupalla, mut se maksaa aivan saatanan paljon enkä enää edes muista, missä mä sitä tuoksua näin kaupattavan.)

Tämähän on kanssa hieno sohvaratkaisu. Tollasessa julkisessa kirjastossa toi kylläkin ahdistaisi mua, koska siihen voisi tulla istumaan joku tuntematon. (En tiedä, onko se jo tullut ilmi, mutta mä en noista ihmiskontakteista ihan hirveen paljon perusta.) Voisin kuitenkin laittaa tollasen sinne mun omaan kirjastoon, vähän niinku hämäykseksi. "Jos Anna olisi täällä, hän varmasti istuisi tuossa sohvalla lukemassa!" Niin ihmiset sanoisi, ja oikeesti olisinkin siellä seinän sisällä tyynylinnakkeessani.

Kaikista hienoin nonkonformistinen sohva-/nojatuoliviritelmähän on kuitenkin tämä Twin Peaksissa nähty punainen suikero. Ton sijoittaminen huoneeseen olisi kyllä helvetillinen tehtävä, koska sen olisi melkein pakko olla keskellä lattiaa. Ehkä sen takia se esiintyikin vaan noissa Twin Peaksin unikohtauksissa. David Lynchillä meni hermot. "Ei saatana, ei tätä saa laitettua mihinkään mitenkään päin, mitä jos kehitettäis tätä varten vaikka joku hallusinaatio?"

Tässä teille vielä mihinkään liittymätön kuva Laikasta hellepäivänä. Se yritti leikkiä mahdollisimman pienin fyysisin ponnistuksin, ja nukahti aina välillä. Itsehän oon tollanen ihan säätilasta riippumatta, mutta samaistun silti.

Inkivääriprojekti ja oliiviöljyprojekti

Mä tavallaan vihaan internettiä. Mulla on tänään yksi yhä harvinaisemmiksi käyvistä vapaapäivistäni, ja tarkoituksena oli alunperin puuhastella aamusta asti. Silleen että herään jotenkin ihmisten aikaan, syön täysipainoisen malliaamiaisen, saan aikaiseksi kaikkia hienoja projekteja, ehkä siivoon, luen korkeakirjallisuutta ja käyn ulkona. Ja sitten kirjotan siitä kaikesta elämänmakuisen ja kateutta herättävän blogikirjoituksen.

Torkutin kaksi tuntia, nousin kiroillen ylös, keitin kahvia, avasin koneen ja luin aikaansaavien ihmisten elämänmakuisia blogeja, tulin vihaiseksi. "We made lavender-scented lemonade and macarones from scratch, so much fun!!!" "I went hiking in the forest and had a magical time with all the elements of nature! Shoes vintage, dress from Modcloth, bag American Apparel." Niin että saatana sentään. Mullakin on ollut tosi maaginen päivä. I have explored the exciting contents of internet. Edes roskia en ole vienyt. Ylläni on Lindexistä ostetut pikkuhousut ja jostain taskunpohjalta löydetty ponnari.

No oon mä jotain saanut aikaiseksi kumminkin, kun noi ylisuorittajien blogit sai mut sisuuntumaan.

 

Istutin inkiväärin. Olin unohtanut ton pätkän juhannukseksi keittiöön, ja se oli alkanut puskea vartta. Mulla ei ollut enää kukkaruukkuja, joten istutin sen tollaseen purkkiin, jossa aiemmin pidin suolaa. En tiiä yhtään, että mitä inkivääri vaatii menestyäkseen. Toisaalta en mä sitä tiedä minkään muunkaan kasvin kohdalla, aina oon tuurilla mennyt ja suurimman osan ajasta onnistun ihan hyvin.

Toinen projekti liittyi kauneudenhoitoon ja kylpyhuoneen sisustukseen. Oon nykyään vähän sitä lajia hippi, että yritän vetää aika minimiin kaikkien pesuaineiden käytön (siis tukassa ja naamassa). Nyt oon onnistunut rajaamaan jutut oliiviöljysaippuaan sekä ihan perinteiseen oliiviöljyyn.

Litran oliiviöljytonkka on kylppäriolosuhteissa vähän hankala, varsinkin kun sitä kamaa ei ole tarkoitus lotrata naamaan ihan desilitrakaupalla. Öljylle piti siis kehittää järjellisempi säilytysratkaisu, ja myös saippua tarvitsi alustan. Ton apteekkipullon sain mun tädiltä, ja se on nerokas! Ideana on se, että tossa korkissa on urat, joita pitkin pullon sisältöä voi kaataa ulos vähän kerrallaan, kun korkin kääntää oikeaan asentoon. Käytännössä se ei kyllä toiminut ihan niin, tai sit täytin sitä vähän liikaa. Mut joka tapauksessa toi on huomattavasti hallitumpi annostelija kuin se alkuperäinen kanisteri. Tuhkakuppi on puolestaan mun vanhempien luota. Isä löysi sen astiakaapista etsiessään jotain muuta. "Kato perkele, onpa hieno! Tarviitko tällasta?" No tarviin.

Mun pesuainereformiin on kaikenlaisia ekologisia ja taloudellisia perusteluja, mut vahvimpana on ehkä se, että oon huomannut että oliiviöljy oikeasti toimii kaikkeen tosi paljon paremmin kuin mitkään kaupan jutut. Käytän sitä siis meikinpoistoaineena, kosteusvoiteena ja sokerin kanssa kuorinta-aineena. MAGICAL AND EXCITING. Oliiviöljysaippua tukanpesussa on vielä kokeiluvaiheessa. Viimeksi huuhtelin sen huonosti, ja seuraavana päivänä mun tukka tuntui siltä kuin siinä olisi liimaa. Mulla on aika paljon hiuksia, joten sen saippuapalan kanssa vääntäminen vaatii erityistä kärsivällisyyttä ja harjaantumista. Mut liimaepisodia lukuunottamatta oon kyllä ollut tosi vaikuttunut, joten aion jatkaa tällä tiellä.

Viereisessä kuvassa näette tuotteet tositoimissa. On toi mun mielestä vähän kaupan purkkeja esteettisempi asetelma. (Tossa vasemmalla näkyy melkein mun hammasharjamuki, joka on yksi mun suosikkiesineistä! Siinä lukee "Kiltille Tytölle", ja sen toisella puolella on kuva tytöstä ja jostain peurasta.)

Vaan nytpä mua alkoikin vähän ahdistaa tämä kirjoittamani tekstin sävy. Yks asia, jota vihaan äärettömästi, on ympäristötietoinen jeesustelu. Luonnonsuojelu ja ekologisesti kestävä ajattelu (ja sen mukaiset toimet) on mulle tärkeitä asioita, ja just siitä syystä mua hiertää tosi paljon sellanen, että yritetään tuputtaa niitä juttuja ihmisille syyllistämisen ja itsekorostuksen keinoin. Se kun aiheuttaa yleensä lähinnä päinvastaisen reaktion. Toivon siis, ettei tää postaus nyt kuulosta sellaselta. (Oijoi mä tunnen pääseväni vauhtiin.)

Ylipäätään elämäntapa-asiat on henkilökohtaisia valintoja, joita tehdessä motivaation pitää lähteä ihmisestä itsestään. Muuten se on ihan yhtä paskan kanssa. Esim. tämä oliiviöljyjuttu tässä. Se on ainakin toistaiseksi toiminut mulle, ja näen siinä paljon hyviä puolia ja todella vähän huonoja (ainoona tulee mieleen se, että se vähän sotkee). Mut ei se välttämättä sovi kaikille, koska ihmisten ihotyypeissä on eroja, ja on allergioita ja yliherkkyyksiä. Eikä kaikkia kiinnosta. Ne kaupasta saatavat jutut toimii usein myös, ja onhan ne helppoja käyttää, ja ymmärrän että monet luottaa niihin eikä koe tarvetta luopua niistä. Ja se on tosi ok. Ei se ole mun, eikä kenenkään muunkaan asia lähteä nillittämään että "muttakun LUONTO ja ROSKAAMINEN". Haluan suositella ja kannustaa, jos on kiinnostunut, mutta jos ei ole niin fine by me. Sama liittyy ruokavalioon ja ostokäyttäytymiseen ylipäätään. Syyllistäminen harvoin toimii, vaihtoehtojen esille nostaminen saattaa joskus vaikka vähän toimiakin. Ihmisten arvottaminen/arvosteleminen yksittäisten kulutustottumusten perusteella ei toimi koskaan, paitsi jos tarkoituksena on antaa itsestään kuva itsekeskeisenä, etuoikeutettuna mulkkuna. Siinä tapauksessa se toimii tosi hyvin.

Mulla on taipumusta käydä pääni sisällä kuvitteellisia keskusteluja, jotka usein lipsuu riidoiksi ja väittelyiksi. Josko mä nyt vihdoin söisin sen täysipainoisen malliaamiaisen.

Ja niiden sisällä on uusia mummoja

Olen palannut. Vietin juhannuksen etkoilupäiviä mun tädin mökillä lähinnä ylläolevissa merkeissä. Huomatkaa kevyet kesäjalkineet. (Niin ja minä edelleen sitä lonkerosponssia, Hartwall... Oon valmis tuotesijoittelemaan vielä enemmän ja räikeämmin.)

Yksi mökkeilyn ohjelmanumeroista oli tiskausalueen rakentaminen pihalle saunan viereen, mut se jäi vielä just sen verran kesken etten viitsi laittaa mitään kuvia siitä. (Plus mun osuuteni siihen operaatioon oli ihan täysin olematon, koska olin edelleen noissa ylläolevan kuvan merkeissä. Mun äiti ja täti sitä rakenteli. Tulin välillä tuijottamaan, osoittelemaan ja viisastelemaan silleen, miten kaikki äijät tekee aina kun ne näkee rakennustyömaan tai edes jotain etäisesti rakennusprojektiin viittaavaa. Tietänette ilmiön. "Onk tää ihan paanutettu kans? Noinkohan riittää. Mää jättäsin metrin vähintään liikkumavaraa." Keksin ton repliikin täysin päästäni, se ei tarkoita mitään.)

Ton jakkaran mä kai voin silti esitellä. Se on mun tätini aikaansaannosta. Pohjana oli tommonen ihan normijakkara, ja sit sanomalehtee ja tommosia kuvia ja päälle venelakkaa. Muistaakseni. Minä sitä lonkeroa siinä niin saatto mennä ohjeet vähän ohi korvien. Mutta ymmärtänette idean, jossain vaiheessa ainakin kuulin sanan "venelakka" ja kaiken järjen mukaan se olisi se viimeinen vaihe. Tolla konseptillahan voisi päällystää ihan mitä vaan. Mä varmaan päällystäisin jotain kiiltokuvilla. Esim. joku keittiötaso vois olla hieno sellasena, varsinkin kun oon ennenkin avautunut siitä, miten monet keittiötoimet on rasittavia. (Vai tulisko siitä kiiltokuvapäällysteestä vähän sellanen pikkusöpö? Uuh, UUH, anatomiakirjan sivuja! Lihan paloitteluhan on sellasta, jota keittiötasolla voisi tehdä, niin ei olis edes kaukaa haettua.)

Mökkireissun varsinainen anti, ja tämänkin kirjoituksen alkuperäinen pointti, oli kumminkin kirpputorikierrokset ja niiltä tehdyt löydöt. Mun äiti ja täti on molemmat kirpputorihaita, ja ne osaa bongata kaikkia sellasia juttuja joita mä ohitan, ja nähdä potentiaalin. (Tosin oon nyt lähivuosina harjaantunut.) Pyörittiin Karkkilassa ja Lohjalla, ja ainakin mulle reissu oli tuottoisa.

Maatuskanukkea oon etsinyt jonkun puoli vuotta, ja lopulta tärppäsi. Tämähän on taas näitä, että pienemmällä vaivalla olisin voinut mennä johonkin matkamuistokauppaan Aleksanterinkadulle ja ostaa sieltä tollasen uuden, mutta ei se ole sama asia. Toki tähän vaikuttaa sekin, että joku maatuska on kuitenkin aika turha esine, jonka ostaminen uutena ei välttämättä ole mikään maailman ekologisesti perustelluin teko. No mutta siis mä ehkä käytän noita säilytysrasioina, esim. kaikki askartelutarvikkeet olis kivempi pitää noissa kuin jossain epämääräisessä läjässä.

Toi tarjotin on vähän naarmuuntunut, kuten näkyy, mutta se oli myös halpa ja lisäksi onhan se nyt söötti kun siinä on kissa ja tuitui. Laitan sen ehkä seinälle, joskus kun saan mun seinäprojektit käynnistettyä. En oikein tiiä, mihin tarjottimia muuten käytetään. Ei ton päälle nyt oikein viitsi mitään pinotakaan, siinähän menee koko pointti.

Voi, Pez-annostelijat! Noi kaksi vasemmanpuoleista on oikeasti vähän erinäköisiä keskenään, ja eri sarjanumerolla myös. Ne oli samassa paketissa ton Hessu Hopon kanssa, yhteensä yhden euron. Ei tää varmaan kenellekään kerro mitään, ja harva välittää, mutta noi Fozzy Bearit on vuodelta '91 ja Hessu vuodelta '89, mikä tarkoittaa että yks euro niistä kaikista on todella BARGAIN. Sain vielä samaan kauppaan ilmaiseksi ton ruman koripallon. Chewbacca löytyi toisesta paikasta viidelläkymmenellä sentillä. Mä haluan joskus kirjottaa tulisieluisemman postauksen Pez-keräilystä, mutta tämä ei ole se hetki.

Toi panda on mahtava. Tykkään siitä, miten se näyttää vähän kroonisesti luovuttaneelta. Se maksoi kolme euroa, mut toisella kirppiksellä myytiin samanlaista kahdellatoista. Mulle tuli mieleen se Kummelin Matti Näsä -sketsi, jossa se mesoaa siitä, kuinka kahvinkeittimen pannu maksaa kaupassa melkein yhtä paljon kuin uusi keitin. "Kuka sen päättää, että mikä on minkäkin esineen ARVO??!" Mietin tota kysymystä usein, en pelkästään kirpputoreilla vaan myös ajatellessani esim. pörssikauppaa.

Toi kuppi, josta ei saa mitään selvää koska musta kuvausalusta oli typerä ratkaisu, on itseasiassa myöhemmältä reissulta Kasvihuoneilmiöön. Liitän sen nyt kuitenkin tähän koska ei se mihinkään muuallekaan oikein sovi. Se on siis kuppi, jota on käytetty silmän huuhteluun. Miksipä ei. En vielä ihan tiiä, mitä laitan siihen, paitsi että nyt kun kirjotin ton niin keksin että klemmareita.

Nää on kanssa osa seinäprojektia. Noihan on äärettömän rumat, ja ahdistavat, ja myös aika ällöttävät koska ainakin toinen niistä näyttää siltä, että sen sisään on joku sokerihumalainen kersa joskus oksentanut. Mutta mulla on visio! Ruma, ahdistava ja vähän ällöttävä visio.

Gone fishing

Mä lähden tänään Somerolle, joten blogi hiljenee loppuviikoksi. Luvassa sitten myöhemmin kaikkia maaseutu- ja kirpputoriaiheisia postauksia. Koska Somero on Suomen Malibu, niin tässä teille tällanen kesäkappale lievittämään ikävää. (Plus ihanat Courtney Love ja Melissa Auf Der Maur!)

Magneettipaja

Oli edellisessä postauksessa puhetta jääkaappimagneeteista. No minähän menin askartelukauppaan ja ostin kymmenen pientä irtomagneettia, ja mulla oli tänään pieni hikipaja niiden merkeissä.

Tässä tarvikkeita, joita käytin (paitsi noita kärpäsiä en lopulta käyttänytkään, koska loppui puhti). Ylipäätään siis tarvitaan pientä roinaa, kuumaliimaa, magneetteja (ne on toi hopeinen pötkö tossa oikealla) ja korupiikkejä (selitän sen kohta).

Toi lonkerotölkki on peräisin Hartwallin Gin-lonkeron 60-vuotisjuhlapostikortista. Hamstrasin niitä viime kesänä mittavan pinon just siksi, että näin niissä askartelupotentiaalia (oon aiemmin tehnyt niistä pinssejä ja korvikset). Mun suhteeni tohon lonkeroon on kiihkeä, ja jos joku Hartwallin silmäätekevä lukee tätä niin tiedä, että olen erittäin halukas solmimaan sponsorisopimuksen. Tänään oli kyllä vähän draamaa, kun en ensin meinannut löytää niitä postikortteja mistään ja pelkäsin hetken, että oon edellisessä muutossa heittänyt ne pois stressipäissäni. Lopulta sit kumminkin löysin sekä ne kortit että yhden valokuvan, jota etsin pari kuukautta sitten ihan raivopäisenä. Win-win.

Mutta asiaan.

Mua mietitytti alussa, että mites nyt kun noi magneetit on litteitä, ja kuumaliima kuumaa, että mähän joudun joko heittelemään ne magneetit paikoilleen sulan kuumaliiman päälle ihan tuurilla, tai polttamaan sormeni tarkemmassa asettelussa. Sit kuitenkin muistin, että korupiikki on metallia -> metalli tarttuu magneettiin -> mun ei tartte koskea kuumaliimaan ollenkaan. Kyllä kato näkee, että kouluja on käyty. Kuva havainnollistaa.

Askartelumusiikkina käytin Studio Killersin levyä Studio Killers. Haluun mainita sen, koska se on aivan vitun hyvä. Eli Studio Killers soimaan, magneetti kiinni korupiikkiin, kuumaliimaa kiinni magneettiin, liimattava esine kiinni kuumaliimaan. Periaate siis kutakuinkin täsmälleen sama kuin aiemmassa Phenobarbiedoll -korupajassa. Annetaan kuivuu niin kauan kuin malttaa, eli mun tapauksessa n. 30 sekuntia, irrotetaan korupiikki magneetista ja tunnetaan onnistumisen riemua ja ylemmyyttä. Kannattaa kumminkin vähän varoo irrotellessa valmiita magneetteja metallialustasta, koska ne ottaa kiinni aika hanakasti. Ettei sitten väännä sitä vastaliimattua pilleriä heti irti. Nimim. Tein niin.

Mä jaksoin nyt tehdä näitä vaan viisi kappaletta, eli viis pikkumagneettia jäi vielä varastoon. Mulla kuitenkin on jo suunnitelmia niidenkin varalle. Jos tää projekti mulle jotain on opettanut, niin sen, ettei mitään pikkuesineitä kannata koskaan heittää pois. (No joo kyllä mä sen tiesin jo ennestään. Mut tässä taas yksi syy lisää.)

Valmiit tuotteet siis tässä. Tykkään siitä, kuinka (varsinkin yhdistettynä ton nuken kieroon katseeseen) nää tavallaan muodostaa tarinan keskenään. Tarinan sekakäytöstä, kenties. Noita pillerimagneetteja on ainakin pakko tehdä lisää, ne on ihan superhienoja. (Googly eyesit jäi nyt muuten lisäämättä. Aattelin niitä alunperin tolle lonkerotölkille, mut en mä nyt sit ainakaan vielä. Vois lisätä yhden ton nuken otsaan.)

Askartelun ytimessä, googly eyes.

Asia, jonka käytössä on erittäin vaikea epäonnistua, on googly eyesit eli askartelusilmät. Niitä voi lisätä ihan mihin tahansa ja lopputulos on sympaattinen, kuumottava tai molempia. Löysin Tiimarista sellasen pakkauksen, jossa on useita eri kokoja. Sitä suosittelen, koska when it comes to googly eyes, one size does not fit all. Miksi rajoittaa itseään vain yhdenkokoisilla askartelusilmillä?

Oon tässä postauksessa viitannut tohon mun yöpöydällä olevaan unimuistikirjaan, johon voin kirjottaa ideoita joita saan kun oon vähemmän kuin tajuissani. Tuollaista hedelmää se kantoi muutama kuukausi sitten, ja noi korvikset askartelin heti seuraavana päivänä. Materiaalina vanhoja tuttuja lääkekapseleita, liimaa, korushittiä ja askartelusilmiä. Noi on edelleen yksi hauskimmista asioista jotka oon ikinä nähnyt.

Toi on kuva mun tietokoneestani, kuten nokkelimmat ehkä osaavat päätellä. (Mua vähän ahdistaa tää Apple-homma, tai että bloggaan nyt tässä mun APPLEN KONEELLA ja puuttuu vaan Moleskine sylistä ja joku Starbucks-kahvi pöydänreunalta niin olisin megahipsteri. Ja nyt kun kirjotin ton, mun alkoi tehdä mieli niitä Starbucksin frappuccinoja joita myydään kaupassa ja joihin oon kehittänyt jonkinasteisen riippuvuuden. Niissä yhdistyy sokeri ja kofeiini just oikeanlaiseksi, pyhäksi liitoksi.) No mutta siis. Askartelusilmillä voi kätevästi luoda persoonallisuuden mille tahansa elottomalle esineelle.

Tarrat on toinen asia, joita suosittelen kaikkeen, mutta niiden käyttö on kyllä mun mielestä vähän haastavampaa kuin askartelusilmien. Mulle ainakin tulee tarroja liimatessa usein suorituspaineita, joita askartelusilmät puolestaan eivät aiheuta. Johtuu ehkä siitä, et tarrat on nykyään ihan sairaan kalliita, joten jokainen liimaus on rahakas sitoumus jota ei pidä tyriä. (Tarroista kiinnostuneille suosittelen Accessorizea, siellä on kaikkia tosi hienoja, ja useasti vaihtuvia malleja! Lisäks joihinkin ruokakauppohin (ainakin K-ryhmän) on ilmestynyt aika psykedeelinen tarravalikoima. Viimeks löysin sellasia hammasaiheisia, ja toi kuvassa oleva lammas-marsu-panda-kuu on kanssa ruokakauppalöytö.)

Noi on humoristisia jääkaappimagneetteja. Ylipäätään keittiö on hyvä paikka askartelusilmille, ainakin mun mielestä, koska kaikki keittiöpuuhat itsessään on vähän hanurista. Jos kaikilla kodinkoneilla olis googly eyesit, ni ehkä sitten ajattelisin helpommin, että ne on mun kanssa samalla puolella. Harmi ettei noi silmät varmaan kauheesti kestä vettä, tai ei ainakaan toistuvaa tiskaamista, koska muuten liimaisin niitä varmaan veitsiin ja haarukoihinkin. Ai mutta tiskiainepulloon voisin laittaa! Se ei kuitenkaan yleensä joudu mihinkään likoamaan, ja tiskaaminen on eniten perseestä, ja ehkä se olis vähemmän perseestä jos tiskiainepullo näyttäis siltä että se kannustaa mua. (Tai tuomitsee. Krapulassa se näyttäis varmaan enemmän siltä, että se tuomitsee.)

Jääkaappimagneetit noin yleisemmin on kyllä sellanen skene, johon en jotenkin oo päässyt sisälle. Tai että en oo ikinä kauheesti edes ajatellut niitä, mikä on outoa sinänsä, kun ottaa huomioon tän mun yleisen mieltymykseni roinaan. Niitä olis niin helppo tehdä itsekin, ja ne on ainakin jossain rajoissa käytettynä jopa ihan hyödyllisiä (koska siis, kuten kuvasta näkyy, säilytän mun jääkaapinovessa kaikkia ihan sairaan tärkeitä dokumentteja jotka pitäis magnetoida paikalleen). Vois ostaa askartelukaupasta irtomagneetteja ihan vaan varastoon. Mulle tuli jo tätä kirjoittaessa pari ideaa, joihin liittyy googly eyes sekä lonkero. These are a few of my favourite things.

Tästä pääsette katsomaan hauskaa SNL-sketsiä. Siinä Christopher Walken esittää puutarhuria, joka pelkää kasveja, ja on ratkaissut ongelman liimaamalla kasveille askartelusilmät. "The only way to know where you're standing with someone is to look into their eyes, right? Normally plants don't have eyes so it's hard for me to trust them, hence, googly eyes." Tässä postauksessa kerroin tosta anopinkielen mysteerioksasta, ja eilen se lopulta puhkesikin kukkaan! Hence, googly eyes.

Ps. Mahdollistin nyt kommentoinnin myös muille kuin Bloggerin jäsenille. En tiennyt, et sellanenkin pitää jotenki erikseen tehdä. Nyt pääsette sitten anonyymisti spämmäämään ja riitelemään kommenttiosiossa sekä keskenänne että mun kanssani. Sitä vartenhan internet on keksitty. Katsotaan, kauanko menee ennenku ensimmäinen kommentoija mainitsee pakkoruotsin tai Mannerheimin.

Inferior Design, osa 1

Tässä postauksessa aion armotta arvostella sisustusratkaisuja, joista en pidä. Tän osittaisena inspiraationa toimii mun tätini ystävän tuliaisiksi tuomat norjalaiset sisustuslehdet, joiden sivuille se oli kirjoittanut kriittisiä kommentteja punaviinin vauhdittamana. Itse olen nyt selvin päin (mutta joskus vois kyllä tehdä tällasen vastaavan känniversion). Muutamia huomioita:

* Jos tulen loukanneeksi Just Sun sisustusmakuasi tai hiljattain tekemääsi sisustusratkaisua, niin muista että nää on vaan mun mielipiteitäni, joilla ei oikeasti ole paskan vertaa väliä. Kuten ei kenenkään mielipiteillä, paitsi sun omalla. Tähän liittyen,

* kodit on tosi henkilökohtaisia, joten totta kai jokainen tekee niistä sellasen, jossa itse viihtyy parhaiten. Kaikki ei viihdy samanlaisissa, ja se kai on vähän pointtikin näissä sisustusjutuissa. Että saa tehdä sellasen, mikä on itselle paras. Olishan se nyt helvetin tylsää jos kaikki asuis ihan samalla tavalla. En myöskään kulje kyläilemässä ihmisten luona ja arvostelemassa niiden koteja. Koti ei ole sama asia kuin sisustusblogikoti, aion haukkua viimeksi mainittuja.

* Kaikki tässä esitellyt kuvat on sellasesta blogista kuin Apartment Therapy. Siellä on tosi monenlaisia juttuja, osa niistä tosi hienoja, ja saatanpa joskus linkittää sinne vähän positiivisemmissakin merkeissä. Nyt kuitenkin hain varta vasten kuvia, jotka ärsyttää mua mahdollisimman paljon. Valitsin tollasen kansainvälisen megablogin, koska en halua loukata ketään tiettyä ihmistä haukkumalla sen oikeata kotia jostain henkilökohtaisesta blogista. Se nyt olis vaan poikkeuksellisen tyylitöntä käytöstä.
(Tietty noi AT:nkin kodit on, ainakin osittain, joidenkin ihmisten oikeita koteja. Veikkaan silti, että joku  jenkkiläinen valokuvaaja ei ehkä ihan heti eksy tähän blogiin ja ymmärrä sisältöä, ja vaikka ymmärtäiskin niin se tuskin välittäisi mitä joku vuokrakaksiossa asuva suomalaistyttö kitisee. Vaikka kuvittelenkin mielelläni olevani suuri mielipidevaikuttaja, niin en mä ehkä oikeasti taida olla.)

Mutta nyt asiaan.

Voi nyt JUMALAUTA. Mua alkaa yskittää pelkästään tätä kuvaa katsoessa. Eikö tuolla tunnu siltä kuin asuisi tuhkakupissa? Jos noi halot ja ton äijän otsa ei olisi hennosti beiget, luulisin että tää on mustavalkokuva.

Sinänsähän tollanen tila itsessään olisi tosi ihana. Tuolta blogista luin, että tää on joku merenrannalla sijaitseva mökki. Tollanen pieni huone, jossa on uuni, ja oletetusti se meri siinä jossain holleilla, niin olishan se nyt monella tapaa ideaali. Mutta mitä saatanaa tekee ihminen?! Toi näyttää siltä, että se on kalustanut ton, asetellut tavarat paikoilleen, peittänyt uunin jollain muovikelmulla ja sit vaan ruiskumaalannut kaiken tollasella elämänhalut vievällä harmaalla.

Toinen juttu, jota harvoin siedän, on merelliset sisustuselementit (viitaten tohon ruiskumaalattuun, tuhkanväriseen purjelaivaan. Mikäli erotatte sen tuolta.). Tarkoitan niillä sellasia tietyntyylisten, rikkaiden ihmisten suosimia koriste-esineitä, kuten jotain puisia majakoita ja ruoreja. Esineitä, joilla ei ole mitään tekemistä varsinaisen meren kanssa, vaan jotka liittyy lähinnä siihen että mennään pari kertaa kesässä kaviaarivoileipien kanssa vähän purjehtimaan, tai ei edes mennä, mut halutaan antaa muille ihmisille vaikutelma että merellä käydään. Sen sijaan sellaset oikeasti meren kanssa paljon tekemisissä olevat ihmiset saa mun puolestani olla sisustuksessaan niin akvaattisia kuin haluavat. Ne ihmiset ei kylläkään taida kovin usein lähteäkään sille puumajakkalinjalle (tai jos lähtee, niin se majakka on joku hieno itse tehty, eikä mikään lahjatavarapuodista ostettu oksetus).

Tämä hauskuuden ja mielikuvituksen linnake tässä on lastenhuone. MIKSI. Vaikka kuinka haluis asua jossain värimaailmaltaan jauhopussia muistuttavassa minimalistihelvetissä, niin onko pakko ulottaa se lastenhuoneeseen asti?! Miten toi lapsi ikinä oppii erottamaan värit toisistaan? Tai että on olemassa erilaisia muotoja ja tekstuureja ja mielenkiintoisia asioita? (Ja, krhm, kun puhun väreistä niin tarkotan muitakin värejä kuin vaaleansinistä ja vaaleanpunaista...)

(En keksinyt, miten ton kuvan sais tallennettua ilman tota oikean reunan nuolta. No, eipä se tuossa katastrofissa enää paljon tunnu muutenkaan.)

Tää kuva on kuvasarjasta nimeltä Adding Color: Hints of Pink. (Pints of Hink, tsihihihi!) Siellä on jotain oikeesti kivojakin juttuja, mutta tämä siis, herra anna voimaa. Tää on taas näitä asuntoja, joissa lumisokeus iskee kun astuu ovesta sisään. Huomioita:
1) Mitä noi tyhjät taulunkehykset on? Tai miksi ne on? Onko se jotain ironiaa? Ottaen huomioon ton koko yleisilmeen, noi kaikki kehykset vois oikeestaan olla tyhjiä.
2) Kauheen ihanan jännästi noi etualalla olevan pöydän jalat on tollaset kaksiväriset! Hyvä niin, koska muuten siihen varmaan kompastuisi KOSKA EI SE EROTTUISI TUOLTA SEASTA.
3) Voiko tuolla kävellä, syödä, juoda, istua, hengittää? Ilman että kaikki on heti paskaista.
4) Miksi toi sohva ja sohvapöydät on laitettu tolleen, että ne just ja just mahtuu tohon seinälle? Ihan sairaan ahdistavaa. Tulee sellanen olo niinku olis jossain kenkälaatikossa.
5) Noi "raikkaat pinkit väriläiskät", hahaha, onpa joo tosi piristävää. Tuntuu lähinnä, et onko mulla silmissä joku vika. Tiättekö silleen, kun joskus silmien edessä leijuu sellasia väripisteitä. Noi näyttää siltä. Eli sen lisäksi, että tuolla iskee lumisokeus, ni saattaisipa iskeä jonkinlainen huimauskohtauskin.

Ylipäätään kaikki tollaset "hauskat yksityiskohdat" hiertää mua. Niissä tuntuu olevan yleensä lähinnä se pointti, että "sisusta silleen, että kaikki on ihan saa-ta-nan yksitoikkoista, ja sit laita sinne sekaan joku vähän vähemmän yksitoikkoinen esine". Hauskan yksityiskohdan sijaan vois tehdä hauskan kokonaisuuden.

Tästä nyt puuttuu monta mun suosikki-inhokkiani, kuten beigeys ja kliseiset tekstit seinillä ja esineissä. Ehkä kuitenkin ihan hyvä jättää tämä nyt tähän, ja tehdä sitten taas uusi postaus kun on tarpeeksi materiaalia. Koska rumuushan ei maailmasta lopu!

Raajat kiinni

Pakko kirjoittaa tällainen nopea leuhkimispostaus, kun oon taas juonut paljon kahvia ja sisustanut accordingly. Täällä muinaisessa postauksessa esittelin tota katossa roikkuvaa irtosäärtä, joka sitten putosikin. Tänään yritin kiinnittää sitä takaisin, mutta onnistuin vaan irrottamaan sen koukun, jolla se oli alunperin kiinni.

Vaelsin säären kanssa täällä aikani, kunnes löysin makkarin seinästä edellisen asukkaan jäljiltä sopivan koukun. Yksi ajatus johti toiseen ja sääri on nyt siellä. (Huomatkaa myös värikkäiden vaatteiden lajitelma mun vaaterekissäni! Mulla on sellasiakin nykyään.)

Ripustin siihen nyt alustavasti kaulakoruja, mutta se ei kestä kauheasti painoa koska on nytkin kiinni vähemmän sillä koukulla ja enemmän pyhällä hengellä. Mun tekisi mieli laittaa tohon jalkaan joku hieno korkokenkä, mut se ei varmaankaan päättyisi hyvin. Tää postaus piti siis tehdä nopeasti myös siksi, että toi luultavasti putoaa alas vuorokauden sisällä. (Yöllä. Kaikki tollanen tapahtuu aina yöllä.) MUTTA haluaisin antaa nyt Laikalle erityismaininnan! Se on ilmeisesti niin tottunut siihen että ripustan kaikkea kaikkialle koko ajan, ettei se toiminut ollenkaan luontonsa mukaisesti (eli ollut perseestä ja jaloissa), vaan katsoi lähinnä sivusta tosi tympääntyneenä.

Toi sääri huvittaa mua muun muassa siksi, että näitä kuvia katsoessa tajuan miten paljon siitä tulee mieleen sellanen übertrendikäs peuransarviseinäkoriste, jollasia kaikki sistustusblogit on pullollaan ja joissa myös roikkuu koruja. (Sellaset oli musta oikeasti ihan hienoja aluksi, ja on ne vieläkin oikeanlaisissa ympäristöissä, mutta liika on liikaa.) Ripustakaa te seinillenne osia eläimistä, mä ripustan osia ihmisistä.

Toi muu seinähän näyttää nyt vielä alastomammalta kuin ennen. Se olis hieno maalattuna, joko mustana tai tummanpunaisena, ja siinä vois olla sellasia eri kokoisia soikeita tauluja ja jotain muuta roinaa. Ehkä jopa sellaset helvetin peuransarvet. Tai täytetty orava. Yhdellä mun kaverilla on hallussaan täytetty orava ja isoan sitä itselleni, joten mikäpä parempi tapa lisätä painetta kuin kirjoittaa aiheesta julkisesti. Tai UUH, käsivarret! Jos ne sais vielä sellaseen asentoon ja sellaselle kohdalle, että näyttäis että ne olis samaa kroppaa ton säären kanssa, ja että joku mimmi kaivautuis mun seinästä ulos jalka edellä. Vähänku ne Frendien Phoeben tekemät taulut, Gladys ja Glynnis, jotka oli mun mielestä ihania jo sillon aikoinaan ja vielä ihanampia nykyisin! Ne sopisi muutenkin mun kämppään ihan superhyvin.

"Legend has it, Joey, that she comes alive when you're asleep. She climbs out of the frame
and then drags her half a body across the floor, looking for legs to steal."

"Whoever doesn't get Gladys, gets Glynnis!"

Aiheeseen liittymättömänä sivumainintana nostan taas esille mun naapurikatkeruuden. Kirjotan tätä parhaillaan mun ikkunalaudalla, josta siis näen osan naapureiden parvekkeesta. Äsken sen parvekkeen kaiteelle meni talitiainen patsastelemaan ja huutelemaan. Ne ihmiset on ihan perseestä, mut ne saa tollasia kivoja eläimiä parvekkeelleen, ja minä en, koska mulla ei ole parveketta! Rakennan kohta omatoimisesti jonkun näköalatasanteen tohon ikkunani ulkopuolelle. Se ei voisi päättyä millään tavalla huonosti.

"I used to be an embalmer, and then I was a model, and now I have my own clothing line."

Alkuvuodesta löysin tällasen tosi-tv-sarjan kuin Oddities. Siinä seurataan antiikkikauppaa, joka on erikoistunut kaikkiin outoihin eli poikkeuksellisen hienoihin tavaroihin. Tollanen kummallisten asioiden kauppahan on maailmalla paljon järjestäytyneempää kuin Suomessa, ts. se on ihan oma liiketoiminnan muotonsa. Noi alla kuvatut omistajat kiertää kirppareita ja keräilijöitä ja etsii uusia juttuja myytäväksi, ja lisäksi ihmiset tuo tonne kauppaan omia outoja tavaroitaan.

(täältä)

Mä katson aika paljon sellasta roska-tosi-tv:tä (onpa kauhean vaikea sana kirjoitettavaksi), niinku Sinkkulaivaa ja Hoardersia, mut Oddities on vähän tasokkaampi. JOSKIN niissä jaksoissa esiintyy aika usein kaikkia tylsähköjä taiteilijoita, joilla on joku "shokeeraava" taito kuten hajottaa tiiliskiviä otsallaan. Ne ei liity mihinkään mitenkään ja vie ihan turhaa ruutuaikaa mielenkiintoisemmilta asioilta, kuten pakkopaidoilta ja muumiopäiltä. Mutta noin muilta osin toi sarja tarjoaa kyllä loistavaa inspiraatiota! Multa lähtisi varmaan kaikki maailman mopot käsistä jos joskus pääsisin tonne kauppaan oikeasti.

Tää video on hauska. Toi nukke on oikeasti jopa mun standardeillani aika pelottava, mutta kyllä mä sen silti itselleni voisin ottaa.

(täältä)

Voisin myös veikata, että tuolta jos jostain löytäisin niitä edellisessä postauksessa peräänkuuluttamiani anatomisia asioita. Yhdessä jaksossa ne löysi jostain antiikkimessuilta sellasen ihmisen kokoisen flip-chartin. Mutta ne ei ostaneet sitä, ja voi kuinka ma kärsin.

Tietty tätä katsoessa tulee vähän sellanen olo, jota jo siinä anatomiapostauksessani sivusin, että onko se sitten kivaa jos on tollanen siistien asioiden tavaratalo, josta löytää helposti kaikki sellaset esineet, joiden pointtina tavallaan pitäisi olla se vaikea saatavuus. Ja että minkä tahansa maailman kummallisimman jutun saa, jos vaan on tarpeeksi rahaa. Kyllä musta olis sekä siistimpää että kuumottavampaa löytää vaikka joku vatsastapuhujan nukke jostain syrjäiseltä latokirppikseltä, kuin mennä varta vasten hakemaan sitä tuolta kaupasta. Sehän olis sitten melkein sama kuin tilata sellanen uutena jostain vatsastapuhujien nettikaupasta (kyllä, oletan että sellaisia on), ja mitä hauskaa siinä enää olisi? Hmm. Mulla on tästä(kin) aiheesta paljon sanottavaa, mutta teen siitäkin sitten joskus oman postauksensa kun oon miettinyt tarpeeksi. (Vatsastapuhujien nukeistakin voisin joskus kirjottaa, koska mulla on mielipiteitä myös niistä.)

(täältä taas)

No mutta, katkeruus sikseen. Varmasti tuolta löytäis paljon myös kaikkee sellasta, mitä ei edes tiennyt kaipaavansa. Kuten toi ylläolevan kuvan pupupää, se vetoaa muhun, ja toi vihreä lamppu on kanssa tosi hieno. Ylipäätään tossa sarjassa yks kivoimmista jutuista on se, että sitä katsoessa tulee vastaan paljon sellasia juttuja, joita ei ole edes ajatellut olevan olemassa. Ja millasia asioita ihmiset kerää. Esim. sappikivet on osoittautuneet yllättävän halutuiksi. Mä en ehkä lähtis siihen kelkkaan, kun ei ne näytä mitenkään ihmeellisiltä.

Sen lisäksi, että toi sarja on sisustusmielessä inspiroiva, siinä esiintyy myös aina silloin tällöin maailman ihanin tyttö Laura Flook. Ekassa Laura-jaksossa se etsii ruumiinavauspöytää, jolla se voisi esitellä sen tekemiä mekkoja. Toi otsikon sitaatti on siis siltä. Sen ulosanti ei käy pelkistä kuvista ilmi mitenkään, eikä sitä oikein viitsi selittääkään koska se vaan latistaisi. Mutta uskokaa kun sanon (tai better yet, katsokaa Odditiesia itse ja todetkaa omin silmin), että se on tosi söötti ja mielenkiintoinen ja sympaattinen ja haluaisikohan se mennä mun kanssa naimisiin? (Ja nyt kun tässä aiheessa ollaan, ni tossa sarjassa vierailee myös Matthew Gray Gubler, koska se keräilee kanssa kaikkee kummallista. Jos toi Laura ei haluu mennä mun kanssa naimisiin ni ehkä Matthew haluaisi.)
(Hi Laura Flook and Matthew Gray Gubler! I am a famous blogger superstar from Finland and I would be delighted to marry you both. I think we would get along sweetly. Please contact me soon, so our love story can truly begin and we can start the wedding preparations. Laura, you could probably make the wedding dresses? Make one for Matthew as well, I think he would look good in a dress. Hope to hear from you soon! Anna.)

Anatomiamallit ja opetustaulut

Oon viehtynyt kaikkiin anatomisiin ja luonnontieteellisiin malleihin, karttoihin ja tilpehööriin. Sellasen vanhan anatomiakartan oon halunnut jostain 13-vuotiaasta asti, mut niitäpä ei noin vaan löydäkään mistään - paitsi tietysti internetistä. Vaikka oonkin nyt tällanen sormi nykyhetken pulssilla elävä trendikäs bloggaaja, niin tähän mä vedän internetinkäytön rajan. Toki mä voisin mennä johonkin Etsyyn, valita tuhannesta vaihtoehdosta ja klikkailla tilaten, mutta ei se oo yhtään sama asia kuin kiertää hikisenä ja silmät ristissä kesäkirpparia jossain Loimaalla ja löytää sattumalta Elämänsä Anatomiakartta. ("Elämän Anatomiakartta" kuulostaa muuten joltain höttöiseltä romaanilta, jossa päähenkilö (nuori aikuinen, mahdollisesti lääketieteen opiskelija) etsii itseään suurkaupungissa ja ajautuu tuhoontuomittuihin suhteisiin (mahdollisesti professoreiden tai kirurgien kanssa). Jahka kyllästyn tähän blogiin ni alan kirjottaa tota.)

 

 

(Ihmisanatomia täältä, kahvipavun anatomia täältä. Jälkimmäisen linkin takaa löytyy muitakin hienoja.)

Viime kesänä jostain random-tienvarsikirpparilta löytyi kasvisolun rakennetta esittelevä opetustaulu, mutta se oli vähän ruma ja huonossa kunnossa. Toisella kesäkirpparilla oli tarjolla parempikuntoinen kasvitaulu, mutta se taas maksoi jonkun 40 euroa ja oli vähän tylsä. (Sinänsä 40 euroa hyväkuntoisesta, vanhasta opetustaulusta on mun mielestä ihan kelpo hinta, mutta sen taulun pitää sit olla muutenkin mielenkiintoinen.) Mutta opetustaulut ylipäätään, erityisesti mustataustaiset, on pitkään olleet mun toivelistallani. Nekin on kyllä alkaneet kokea mun silmissäni inflaatiota, koska niistä on tullut jo ihan liikaa sellanen Juttu. Sellanen sisustuslehtijuttu, että "nyt on trendikästä olla erikoinen ja sisustaa omaperäisesti, osta hei tällanen!". Mulla oli tää idea jo vuonna 2000!! Joskus on tosi raskasta olla edelläkävijä.

Tollanen anatomiamalli olis myös ihana ja täydellinen ja ollut haaveissa jo yli kymmenen vuotta. Mitä vanhempi, sen hienompi (eli yleensä groteskimpi), mutta noi uudetkin on ihan varteenotettavia.

Nää flip-chartit (mikä se on suomeksi?) on kanssa mahtavia. Joskus kasiluokalla suunnittelin sellasta ihmiskehon mallista joulukalenteria, jossa jokaisen luukun takaa paljastuisi sillä kohdalla sijaitseva elin. Se tietty olis vähän ennalta-arvattava, ainakin perusanatomiansa tunteville, mut voishan niihin elimiin lisätä jotain jouluisia yksityiskohtia. Punatulkku keuhkossa ja Jeesus-lapsi umpilisäkkeessä. Näen tässä askarteluprojektin syysiltoihin.

Mulla on kyllä täällä kotonakin kaikkea lääkkeisiin ja ruumiisiin liittyvää, mut teen niistä ehkä joskus sitten erillisen postauksen.

I wanna take a ride on your disco stick.

Iltasanomien nettisivut tarjoilivat tänään tällaisen discoaiheisen uutisen, joka inspiroi mua kirjoittamaan tämän tekstin. (Jos ei haluu lisätä iltapäivälehtien klikkauslukemia, minkä ymmärrän, niin referoin: Mies oli rakentanut kotinsa ikkunan eteen "tanssimislavan, jossa oli kohdevalot ja discopallot". Se oli puolen vuoden ajan tanssinut siinä alasti, hetkutellut penistään ja vilkutellut vastapäätä asuvalle naiselle, joka lopulta murtui ja soitti poliisit. Artikkelin mukaan mies ei osannut sanoa syytä toiminnalleen. Sai sakkoja. Ei saa hetkutella enää.)

Mulla ei oo penistä, eikä ainakaan toistaiseksi tanssilavaa ikkunan edessä, mutta discopalloja löytyy. Mun aktiivisin discopallohamstraus ajoittuu n. vuosiin 2009-2010, mutta nykyisin niiden määrä on aika vähäinen. Joskus halusin kattoonkin sellasen pyörivän discopallon, luultavasti samantyyppisen kuin tällä edellämainitulla kikkelisankarilla, mut en ikinä saanut aikaiseksi ostaa sellasta. Ja veikkaan, että vaikka olisin ostanutkin, ni en olisi saanut aikaiseksi kiinnittää sitä kattoon asti.

Viereisessä kuvassa näemme eri kokoisia discopalloja täyttämässä kukkaruukussa olevaa hölmön näköistä, ylimääräistä tilaa. Toi on sellanen vähän rasittava kasvi, joka kasvattaa vaan yhtä oksaa vaikka siinä kuuluisi olla monta. (Ja se yksi oksa on nyt noiden pallojen ansiosta aika fallistinen. Tän postauksen halki kulkevana temaattisena lankana näyttää nyt siis olevan penikset.) Kuvassa mukana myös vompattipehmolelu, jonka ostin kauheessa darrassa joskus vuosia sitten ja joka nykyään asuu kirjahyllyssä.

Siivouspäivänä löytynyt posliinikäsi on nyt olkkarin pikkupöydällä pitelemässä discopallonpuolikasta. Tohon tarkoitukseen se on varmaan tehtykin, en tiiä miksen heti tajunnut. Valo osuu siihen välillä tosi hienosti ja Laikalla hirttää aivot kiinni.

 

Peilinpalojen innovatiivisessa käytössä on kunnostautunut myös Lady Gaga. Noi peilipallorinulit on olleet mun to diy -listalla jo monta vuotta, mut toteuttaminen on jäänyt. Ne olis kyllä oikeasti aika helppo tehdä itse. Vuonna 2009 tehtiin mun kaverin kanssa peilinpaloilla päällystetyt kengät, joista kuvia tuossa alla. Ostettiin halpahallista eri kokoisia peilipalloja ja kuorittiin niistä palat irti veitsellä. Ne lähti sellasena yhtenäisenä nauhana, mikä helpotti askartelua. Niistä myös irtosi ihan tositosi pieniä lasinpalasia, jotka sattui aika paljon kun niitä oli sormenpäät täynnä. Liimattiin peilinpalat valkoisiin muovimaihareihin kuumaliimalla ja avotsie! Ne kylläkin kesti vaan ton yhden käyttökerran, koska kuumaliima kovettui liikaa ja palat alkoi lohkeilla irti kävellessä. Mut kengät on tallella sisustuselementtinä mun cd-tornien päällä, ja tarkotuksena on joskus perehtyä joustavampiin liimoihin ja korjata kengät uudelleen käyttökuntoon. Mutta siis että tällä samalla periaatteella vois myös tehdä ne rintsikat, jos olis sellanen aikaansaava ja aloitteellinen ihminen.

 

Voi tota kamalaa boordia. Yksi vähän isompi to diy -projekti olis maalata seinät täällä asunnossa, ja siinä tuoksinassa lähtee kyllä noi boordit helvettiin, sanon. En oikein oo ikinä ymmärtänyt niiden tarkoitusta ylipäätään. Nehän saa vaan huoneen näyttämään matalammalta? Voiko se olla joku pyrkimys? Miksi? Kenkien vieressä edustaa harlekiininukke Leinad (sen veli Daniel ei näy kuvassa), jonka sain tolta samalta kaverilta jonka kanssa tehtiin noi kengät ja joka on mukana tossa toisessa kuvassa. Asiat kietoutuvat yhteen. (Tein muuten itse ton pianomekonkin. Oon ollut ahkerana. Vuonna 2009.)

Tässä vielä musiikkivideo jota katsoin aika paljon sillon 2009 kun nää peiliasiat oli ajankohtaisempia. Tossa videollahan esiintyy ihan elävä ihminen, tiedän sen, mutta tää muistutti mua taas peilinpaloilla päällystetystä mallinukesta. Kuinka sairaan hieno sellanen olisi?! Vielä jonakin päivänä.

Penis.

BreezeWall®

Täällä mun asunnossa on ihan sairaan kuuma. Kattokaa nyt tota kuvaakin. On pimennysverhoa ja yritystä, mutta ei auta kun ulkoa puskee valoa niinku jossain X-Filesin abduktiojaksossa. Asun kuudennessa kerroksessa, ja hissillä noustessa aina huomaa kuinka lämpötila kohoaa mitä korkeammalle mennään.

Mulla on yöpöydällä muistikirja, johon voin kirjottaa unia heti kun herään. Oon ollut ihan superlaiska siinä, mut aina välillä havahdun kesken unien johonkin "superhyvään ideaan" ja niitä oon kirjotellut ylös.

Eilen nukahtaessa sain idean nimeltä "tuuliseinä". Se olis tällanen: asunnossa olis yks seinä, joka koostuu esim. 20x20 cm kokoisista paneeleista (sana, joka taivutetaan joko "paneeleja" tai "paneeleita", luoja yksin tietää). Seinän materiaali olis jollain tapaa huokoista tai verkkomaista, ja ideana olis se, että se puhaltaa koko laajuudeltaan ilmaa samalla tavalla kuin sellanen leppeä kesätuuli. Jokaista paneelia vois säätää erikseen, eli niitä vois laittaa pois päältä niiltä kohdilta, joissa seinän edessä on huonekaluja tai tauluja tai vastaavia. Sille tuulelle vois olla myös erilaisia asetuksia, esim. että puhaltaako se tasaisen jatkuvasti vai luonnollisemman tuntuisissa, epäsäännöllisemmissä puuskissa. Toki myös tuulen voimakkuutta voisi säätää, samoin kuin lämpötilaa.

Toi on aivan uskomattoman hyvä idea. Se olis paljon tehokkaampi ja miellyttävämpi kuin esim. joku banaali pöytätuuletin (jollaisen muuten joudun ehkä oikeesti kohta suureksi surukseni hankkimaan). Varmaan jossain Japanissa tollanen onkin jo kehitteillä. Antaisin tolle nimeksi vaikka BreezeWall®. Ai saatana, ei pitäis varmaan edes kirjottaa tätä tänne koska nyt joku kumminkin varastaa ton idean. Toisaalta, jos siellä lukijapuolella nyt on joku käytännön asioista jotain ymmärtävä insinööri, ni oon kyllä valmis tekemään yhteistyötä. Järkeile sä tekninen toteutus ni mä olen se eksentrinen luova osasto.

(Tossa kuvassa on muuten nähtävillä myös "hauska vitsi", jonka keksin joskus unissani. Mitä yhteistä on lonkerolla ja katutappelulla? Jos tulee verta ni se ei oo sattuma. Nauroin sille ihan katketakseni siinä unessa ja vielä kirjoitusvaiheessa, mut aamulla se ei enää ihan auennut samalla tavalla...)

Tässä teille vielä kuva komeasta ja viettelevästä Laikasta. (Mun kissa on kauniimpi kuin sun kissa! No ei nyt vaan, kaikki eläimet on automaattisesti kauneimpia.) Itsehän pystyn olemaan nakkena täällä kuumuudessa, ja mun käy Laikaa niin paljon sääliksi kun sillä on toi paksu turkki. En kyllä oo varma haittaako sitä, koska välillä se makaa tarkoituksella niissä aurinkoisimmissa kohdissa ja paahtuu. Luulen silti, että Laikakin ottaisi BreezeWall®in ilolla vastaan.

"Pray super hardcore."

Kävin tänään katsomassa Harmony Korinen Spring Breakersin. En oo innostunut mistään leffasta näin paljon varmaan sitten yläastevuosien ja Velvet Goldminen! Mulla ei ollut oikein mitään varsinaisia odotuksia, tai siis en kauheesti tiennyt mistä siinä on kyse. Tiesin vaan että tykkäsin Harmony Korinen Gummosta, ja että mulle oli suositeltu Spring Breakersia usealta taholta koska "sä NIIN rakastaisit sitä leffaa". No vähänkö vittu joo!!

Tää on sinänsä täysin turha postaus, koska en haluu tehdä mitään juonipaljastuksia, enkä edes löytänyt mitään kunnollisia kuvia esiteltäväksi. Mutta se oli siis ihan sairaan hyvännäköinen leffa, tosi hienoja värejä ja kaikkee siistii vaan kaikkialla koko ajan. Mulla on jo nyt vieroitusoireita siitä, kun haluaisin vaan katsoa sen heti uudestaan.

Luin kaikkia arvosteluja ja kommentteja, joissa ihmiset haukkui ton leffan ihan pystyyn koska "se on vitun typerä" "eikä siinä tapahdu mitään". Mä sanon, että niillä ihmisillä on sit pakko olla jotenkin vajaavainen kapasiteetti, koska mun nähdäkseni toi oli yks hauskimmista, feministisimmistä ja älyllisimmistä leffoista pitkään aikaan. Joo, on ruudun täydeltä öljyttyjä tissejä ja perseitä ja huumeita ja panemista, mut siinä niiden lomassa tapahtuu myös ihan oikeesti mielenkiintoisia ja merkittäviä asioita. Mahtavaa että kerrankin on leffa, jossa miehet on niitä tylsiä statisteja (no okei, se James Francon esittämä Alien oli kyllä ihana, mut se olikin ainoo) ja naiset on vaihteeksi ystäviä keskenään ja tekee asioita ja on holtittomia ja sikoja ilman, että niitä heti rangaistaisi siitä ja käytettäis sitä jonkinlaisena varoittavana esimerkkinä tyyliin "näin käy kun tyttö ei tottele". (Ja että sellasen leffan tyylilaji on kerrankin muu kuin joku romanttinen häähupailu.)

Vähän kyllä taas vituttaa jotain nettikommentteja lukiessa (haha, what else is new...), miten helvetin misogynististä porukkaa maailmassa voi olla. Aina se jaksaa yllättää. Mimmit on leffassa pääasiassa bikinit päällä, OOH BIKINIT, NUO KIELLETYT SYNTISET VAATEKAPPALEET, ja samantien kommentit on osastoa fucking whores ja sluts ja pornstars. (Enkä nyt edes jaksa mennä siihen, miten noistakaan minkään ei kuuluisi olla terminä halventava...) Mikä on tämä logiikka?! Varsinkin kun todennäköisesti noiden kommenttien kirjoittajista 98 % on katsonut sen leffan nimenomaan siksi, että siinä on mimmejä bikineissä. "Katson tämän, koska haluun nähdä sun tissit, ja sen jälkeen vihaan sua, koska näin sun tissit." Helvetin pallinaamat vois mieluummin käyttää aikansa siihen käteen vetämiseen ja säästää meidät muut noilta ajatusharjoitelmiltaan.

Tästä trailerista ei ehkä oikein käy se monitasoisuus ilmi, mut se olis varmaan mahdotontakin. Sitä paitsi hyvä vaan, jos tän perusteella tota menee katsomaan jotkut vähän enemmän mainstream-ihmiset (ts. ei mitkään Harmony Korinen vanhat fanit), ja ehkä yks tai kaks niistä osais tän jälkeen pikkasen ajatellakin.

The Booklovers

(Heti alkuun kerron, että en saanut yöllä unta ja tänään mun työpäivän selviytymisstrategiani oli tintata sokeria ja kofeiinia eri muodoissaan, yhdessä ja erikseen, seitsemän tunnin ajan. Oon edelleen väsynyt, mut nyt oon lisäksi jotenkin sätkivä ja hysteerinen ja mun tajuntani on laajentunut. Oon niinku Andy Parks and Recreationissa kun se on ollut pitkään syömättä ja ahmii karkkikaulakorun.

Eli siis jos tässä postauksessa lauseet loppuu kesken tai jotain, ni se johtuu vaan siitä että oon ehkä menettänyt vihdoin tajuntani.)

Mutta kirjoista ajattelin. Kirjoittaa. Tänään. Niiden määrä mun asunnossa on kasvanut jokseenkin eksponentiaalisesti viime vuosien ajan, varsinkin kun tajusin että divarit on olemassa ja niissä on yleensä aika halpaa. Jonkin aikaa sitten olin osallisena keskustelussa, jossa yks mun kaveri pohti että kannattaisko sen viedä kämpästä kaikki kirjat johonkin divariin/säilytykseen, kun ne vie niin paljon tilaa. Että lainais sitten kirjastosta vaan. Mä sain vähän hengenahdistusta siitä koko ajatuksesta, vaikka sinänsä se on kyllä ihan ymmärrettävä pointti. En vaan ollenkaan pysty kuvittelemaan, että itse luopuisin kirjoista mun asunnossa. Joskus voisin joo karsia, koska en mä kaikkia niistä todellakaan jäisi kaipaamaan, mut olis ihan hirveetä jos mulla ei olisi kotona mitään kirjoja ollenkaan. Mitä mä niiden paikalle laittaisin? Tyhjää tilaa? Sitä paitsi mua ahdistaa lähteä kotoa, jos mulla ei ole jotain kirjaa laukussa. Jos joudunkin vaikka tilanteeseen, jossa mun pitää odottaa jotain, tai on olemassa tuntemattomien ihmiskontaktien uhka, ni pakko olla joku kirja turvana.

Sain ton hyllyn aikoinaan somerolaisen huonekaluliikeen loppuunmyynnistä jollain satasella, ja hintaan sisältyi kuljetus Somerolta Helsinkiin. Oli aika vitun bargain, koska se olis normaalisti maksanut jotain neljäsataa. Siis hylly. Ei kuljetus.

Toi on oikeesti kukkapöytä, jonka äiti osti mulle kirpparilta kahdellakympillä. Nyt siinäkin on kirjoja, eikä enempää mahdu enää. Mulla on pakkomielle pitää kirjat kirjottajan mukaan aakkosjärjestyksessä, joten mikään anarkistinen pinoaminen ei ole vaihtoehto. En mä mikään barbaari ole.

Näiden lisäksi mulla alkaa olla kirjoja vähän kaikkialla muuallakin, ja nyt mulla onkin hankintalistan kärjessä uusi kirjahylly. Tiiän jo millasen haluun, sellasen mustan kiinalaishyllyn, jonka saa Kasvihuoneilmiöstä. Ikeasta sais tietty jonkun perushyllyn ehkä kymmenesosalla siitä hinnasta, mut en haluu ostaa jotain typerää kompromissihyllyä ja halveksia sitä ne seuraavat kaks vuotta, jonka se kestää.

Nämä löysin viimeksi divarista. John Waters ja Scum-manifesti, siinä onkin oikeestaan mun kiinnostuksenkohteeni pähkinänkuoressa.

Haluisin aina suositella ihmisille kirjoja, mut kukaan ei koskaan kysy multa. Siks suosittelen nyt kysymättä. Nää on kaikki sellasia, jotka oon lukenut varmaan vähintään viisi kertaa (paitsi Just Kids, koska ostin sen vasta vähän aikaa sitten. Sen oon lukenut vasta kerran). Mutta siis tälleen kun on kesä ja kaikkee ni sillon ehtii lukee. (Näissä on kylläkin melkein kaikissa jollain tavalla teemana mielenterveysongelmat ja itsemurhat, mut eihän se tarkota että nää olis automaattisesti kauheen synkkiä tai jotain. Koska ei oo. No osa on vähän. Mut osa on superhauskojakin.)

Sylvia Plath: The Bell Jar / Lasikellon alla

Elizabeth Wurtzel: Prozac Nation

Janet Fitch: White Oleander / Valkoinen oleanteri (HUOM!!! Mulla ei ole tätä omana ja voi perkele että haluisin enkä mistään löydä. Jos jollain pyörii tää nurkissa niin minulle kiitos.)

Laura Gustafsson: Huorasatu

Patti Smith: Just Kids

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides (tää varsinkin on ihan ehdoton kesäkirja)

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani (tämä myös, mutta eri syystä)

Nick Hornby: Long Way Down / Alas on pitkä matka

Harper Lee: To Kill A Mockingbird / Kuin tappaisi satakielen

Augusten Burroughs: Running With Scissors / Juoksee saksien kanssa

Miranda July: No One Belongs Here More Than You

Lisäksi Tove Janssonin novellikokoelmat, ja luonnollisesti Stephen King. Stephen Kingiä kannattaa lukee aina kun on ihan törkeen kuuma, koska niissä sen romaaneissakin on yleensä törkeen kuuma, ja sit on helppo samaistua kaikkiin oksettaviin kuumuudessa paistuviin ruumiisiin. Mun suosikkeja on ehkä Desperation (Epätoivon kaupunki), Salem's Lot (Painajainen) ja Pet Sematary (Uinu, uinu, lemmikkini), ja sit ne jotkut novellikokoelmat. Hohto on tietty kanssa tosi hyvä, mut se on ehkä enemmän talvikirja.

Asiaan liittymättömästi vielä tämmönen luontokuva. Ton kirjahyllyn päällä on anopinkieli, joka on kasvanut pituutta ihan silleen "watch me go, motherfucker!". (Tolleen kuvittelen, että se huutais jos osais.) Tänään huomasin, et siihen on tullut tollanen uudenlainen oksa! En ees tiennyt, et anopinkielet tekee tollasta. Aikooko se kukkia? Lisääntyä? Hypätä alas hyllyn päältä, valloittaa tän asunnon ja vaihtaa lukot? Ei voi tietää. Seuraan tilannetta.