Otsikkohan viittaa tähän Eddie Izzard -sketsiin (onko stand up -jutut sketsejä?). "I wanna keep bees. Don't want 'em to get away, I wanna keep 'em. They have too much freedom!" Eddie Izzard on ihana. Se ei sinänsä liity päivän teemaan, paitsi että mehiläisiä sivutaan.
Ostin jo joskus kauan sitten divarista vanhan hyönteiskirjan ja sienikirjan siinä tarkoituksessa, et kehystän niitä sivuja kun ne on niin hienoja. Sain sen lopulta aikaiseksi tänään. Tän postauksen tarkoituksena on esitellä ne vaan tälleen nopeesti, kun mulla on sellanen isompi opetustaulu-urakka tulossa tässä lähipäivinä, ja siihen sisältyy sitten seinälle laittamista ja muuta. (Tai niin, no, let's face it, se "lähipäivä" saattaa koittaa vasta viikkojenkin päästä.)
Näistä kuvista voi olla vähän vaikea hahmottaa mittakaavaa, mutta noi on siis sellasen pokkarikirjan kokoisia. Ei mitään massiivisia.
Valitsin nyt kolme sienikuvaa ja kaksi hyönteiskuvaa. Oli tosi vaikee valita, kun kaikki sivut oli niin hienoja, mut onneks noita voi vaihdella usein. Mehiläiset otin sen takia kun tossa on toi hunajakenno ja oon hunajaorientoitunut ihminen, ja raatokuoriaiset siksi että siinä ohessa on toi makaaberihko lintu ja kuoriaiset tositoimissa. Sieniä puolestaan valitsin lähinnä värien perusteella. (Tossa keskimmäisessä sienikuvassa on muuten pantterikärpässieni. En tiennyt, että sellanen on oikeasti olemassa. Luin joku aika sitten luontokirjaa yhden kolmevuotiaan kanssa, ja se väitti että kirjan kuvissa esiintyi "pantterimyrkkysieni". Oletin, et se keksi sen vaan siitä et pantterit on sen mielestä niin rankkoja eläimiä, mut nyt en oo enää ihan varma.)
Ostin hiljattain uuden päiväkirjan. Tässä postauksessa luettelin mun vaatimuksiani uudelle päiväkirjalle, ja jouduin lopulta joustamaan niistä jonkin verran. Kuten kuvasta näkyy, päiväkirja on kierreselkäinen, ja sivujakin siinä on enemmän kuin ehkä olisi tarpeellista. Paperi on kuitenkin laadultaan oikeanlaista, holhoavaa viivoitusta ei ole ja koko on sopiva (=postikortteja tai valokuvia mahtuu liimaamaan).
Ostin ton yliopiston vieressä olevasta divarista, johon oon muutenkin kantanut rahojani viimeisen vuoden ajan jokseenkin holtittomalla tavalla. Ja mikäli siis on vielä epäselvää, noi kannet (myös takakansi) on otettu tollasesta vanhasta lastenkirjasta. Valitsin ton nimenomaisen kannen lähinnä värien perusteella. Toinen, ehkä paremmin päiväkirjaksi sopiva vaihtoehto oli nimeltään muistaakseni "Pompeijin viimeiset päivät", ja siinä oli kannessa apokalyptinen tuhomaisema. Ne värit ei kuitenkaan olleet kauheen kivat ja kokokin oli vähän liian pieni.
En oo vielä varsinaisesti aloittanut ton kirjoittamista, mut tänään tein jo valmisteluja. Mulla on sellanen taipumus, että mua ahdistaa alottaa uutta päiväkirjaa heti siitä ensimmäiseltä sivulta. Jotenkin se tuntuu siltä, että siinä mennään liian suoraan asiaan ja että ne mun jutut on heti alusta saakka kenen tahansa luettavissa, ja siksi jätän mielellään ekan sivun kokonaan tekstittä (koska tietysti, jos joku varastaisi ton päiväkirjan salaisessa lukemistarkoituksessa niin varmasti ne aikeet kaatuisivat siihen, että joutuu kääntämään alussa yhden sivun enemmän kuin oli suunnitellut…). Halusin kuitenkin, että siinä ekalla sivulla on jotain muutakin kuin pelkkää valkoista paperia, ja niinpä askartelin pitkästä aikaa oikein silleen vanhan liiton kaavalla. Oli tarroja ja glitteriä ja liimaa kaikkialla. KAIKKIALLA. Sain myös käytettyä sitä kultaglitterpaperia johonkin oikeasti hyvään tarkoitukseen.
Tuollainen siitä sitten tuli. Tästä eteenpäin mun päiväkirjahetkeni tulevat olemaan kultaisella glitterillä silatut.
Näitä diy-kuivashampoopostauksia on pyörinyt blogeissa aika paljon lähiaikoina, ja aattelin et hei mä matkin niitä kaikkii ja kirjotan samat asiat mut hauskemmin mun omaan blogiin! Näin tää internet toimii.
Kuivashampoon ideahan on siis se, että se on jauhoa joka imee tukasta ylimääräistä rasvaa ja huijaa koko maailman luulemaan, ettei tukka oliskaan ihan törkeen paskanen. Lisäks se helpottaa kaikkee muotoilua kun hius on sen seurauksena semmonen karheapintaisempi.
Maissitärkkelys on yks kovasti suositeltu kotikonsti, ja mä päätin kokeilla sitä kanssa. Mulla on punainen tukka, joten taitoin maissitärkkelyksen valkoisuutta sekoittamalla siihen kanelia (en oo keksinyt tätä itse, huom, tääkin idea on varastettu jostain jenkkiblogista). Mun pää tuoksuu nyt pullalta. Jos on tummempi tukka, voi käyttää makeuttamatonta kaakaojauhetta. Tän sekoittelun olisi tarkoitus estää sitä, että tukka näyttää jauhopussiin dipatulta. En oo itse ainakaan kuullut mitään kummastelevia kommentteja, joten kai se oikeesti toimii ihan hyvin (tai sit ihmiset ajattelee että mulla on joku tuotteessa kieriskelyyn eskaloitunut kokaiiniongelma eikä osaa ottaa asiaa puheeksi).
Laitan jauhon tukkaan silleen, että heitän pään alaspäin ja hieron sitä niihin paskaisimpiin juuriin kunnes olen tyytyväinen. Tää kannattaa tehdä kylppärissä, koska jonkin verran sotkua syntyy. Kannattaa myös olla nakkena tai pyjamassa samasta syystä. Ainakaan ei kannata tehdä tätä mustiin pukeutuneena.
Ostin tätä tarkoitusta varten tommosen maustepurkin Tigerista. Jos haluis olla oikeesti ekologinen niin voisi tietysti etsiä purkin kirpparilta tai käyttää jotain tyhjää kaupan purkkia, mutta koska mulla ei ollut kärsivällisyyttä sellaiseen niin tuin krääsäkulttuuria. Just näin se menee, we're going straight to hell in a handbasket.
Toi edellisessä postauksessa esitelty lahjapaperifarssi haavoitti mun herkkää taiteilijan sieluani niin paljon, etten oo uskaltanut sen jälkeen ryhtyä oikein mihinkään kodin enkä tämän bloginkaan puolella. Mutta sitten tossa äsken kun pesin hampaita mulle valkeni, että tänä vuonna on kulunut 10 vuotta siitä kun mä ja mun kaveri T muutettiin kämppiksiksi Sörnäisten rantatielle. Siinä hammastahnaan ja ahdistukseen tukehtuessani aattelin, että vois olla korkea aika jatkaa mun jo viime heinäkuussa aloittamaani Memory lane -sarjaa, jossa siis käyn järjestyksessä läpi kaikki kämpät joissa oon Helsingin vuosinani asunut. (Eka Memory lane -postaus löytyy täältä.)
Tää tulee olemaan tosi teksti- ja anekdoottipainotteista, koska mun ainoat kuvat siitä kämpästä on huuruiselta tupari-illalta ja niiden joukossa oli vain yksi, josta sai edes jotenkin selvää että miltä siellä mun huoneessa näytti. Hoidetaan se nyt alta saman tien, eli se kuva on tässä:
Huomioita kuvasta:
* Ton seinällä näkyvän mustavalkoisen Marilyn Manson/Twiggy -julisteen oon ilmeisesti heittänyt roskiin jossain myöhemmässä muuttokaaoksessa ja kadun sitä ikuisesti! Se olis niin hieno, nostalginen reliikki jos se olisi kehystettynä täällä nykyisessä kämpässä.
* Punaisen pupunaamion tein kuviksessa, kun meidän piti tehdä naamio meidän "henkiopaseläimestä" (taidelukio ftw). Tein sarkastisen pupun (sen toinen kulmakarva on koholla) jolla on torahampaat.
* Trainspotting-juliste kärsi kovan kohtalon myöhemmässä kämpässä, kun se oli pudonnut lattialle ja yksi mun kavereista nukkui sen päällä.
* Mun huone oli aika paljon isompi kuin kuva antaa ymmärtää. Siihen kuului sellanen baaritiskillä erotettu keittokomero, joka tosin oli peitetty verholla yksityisyyden suojaamiseksi. Lisäksi oli parveke, jota en tietenkään tohon aikaan osannut ollenkaan arvostaa ja jota oon myöhemmin muistellut kaiholla. T:n huone oli pienempi mut toisaalta rauhallisempi, kun siihen ei kuulunut sitä keittiöosuutta.
Kyseessä oli siis kaksio, johon me T:n kanssa muutettiin syksyllä 2004 kun T:n silloiseen kämppään tuli putkiremppa ja sit aateltiin, et halvemmalla pääsee jos maksetaan (tai vanhemmat maksaa, me oltiin vielä lukiossa tuolloin) kaksion vuokra puoliksi. Muistan, et mua ahdisti sen kaiken itsenäisyys; me käytiin T:n kanssa kahdestaan katsomassa tota kämppää ja tehtiin päätös ilman mitään vanhempia tai konsultaatioita.
Lisäksi jännitti tietty se, et miten osaan asua kämppiksenä jonkun kanssa. Se kyllä sujui lopulta tosi hyvin, koska meillä oli niin samanlaiset elämäntilanteet (ts. abivuosi). Pidettiin aina joskus kahdestaan sellasia minidiscoja, jossa tuotiin kaikki meidän peilit mun huoneeseen ja laitettiin mun värikäs discopallo pyörimään ja tanssittiin Kylie Minogueta. Kerran havahduttiin yhdestä discosessiosta siihen, että joku julkisivun korjaaja tuijotti meitä ikkunan takaa nostolavalta. Ilmaisutaidon lukion kasvatteina ei annettu sen häiritä. Hei hittolainen, katkastaas tätä teksimassaa Kylli-tädillä! Slow oli yksi meidän suosikkibiiseistä minidiscossa:
Koska toi asunto oli niin lähellä koulua, se toimi penkkaripäivänä eräänlaisena tukikohtana laittautumiselle ja aamukännille. Muistan ikuisesti mun toisen kaverini, miespuolisen T:n pukeutuneena nunnaksi, juomassa Jägermeisteria ruusukuvioisesta kahvikupista yhdeksältä aamulla. Meidän kämppä oli myös sammumistukikohta penkkareiden jälkeen, ja uuteen nousuun siivittänyt etkoilutukikohta ennen seuraavan päivän abiristeilyä. (Mä muistelen abivuotta aina toisinaan, ja sitä, kuinka on täysin käsittämätöntä että kukaan meistä edes onnistui kirjoittamaan ylioppilaaksi sen kaiken dokaamisen tuoksinassa.)
T muutti pois kesällä 2005, ja tilalle tuli mun pikkuveli K joka puolestaan aloitti Kalliossa silloin. Kauheen kauaa ei enää asuttu tuossa, koska vuoden lopussa oli taas muutto edessä. Kirjotan siitä sit taas seuraavassa Memory lane -postauksessa, eli varmaan joskus puolen vuoden päästä.
Rakas päiväkirja, tänään epäonnistuin. Tässä postauksessa esittelin ton mallinukkeperseen ja harmittelin seinäsyvennyksen vaaleaa väriä. Mulla on nyt siitä asti hautunut mielessä erilaisia ratkaisuja, ja tänään Tigerissa luulin saaneeni vastauksen kun löysin superglitteristä, kultaista lahjapaperia. Aattelin, että tapetoin sen syvennyksen takaseinän sillä lahjapaperilla, ja visioin mielessäni sellasta 80-luvun strippiluolahenkistä sleazya lopputulosta. (Katsokaa nyt tota paperia, onhan se ihan järjettömän hienoa! Ja sleazya ja strippiluolamaista!)
Mittasin seinäsyvennyksen korkeuden ja leveyden (professionaalilla pandamittanauhalla, kuten aina) ja leikkasin lahjapaperista mitoitetun palan. Sit laitoin seinään ihan helvetisti maalarinteippiä, jottei paperi missään olosuhteissa lähtisi rullautumaan irti (mutta se kuitenkin olisi helposti irroitettavissa jatkoa ajatellen). Mun päähäni ilmestyi kaikkia opastavia ja nokkelia lauseita, joita kirjoittaisin tähän blogiin sitten kun homma olisi valmis ja voisin lesota sillä internetissä. Tämän jälkeen alkoivat vaikeudet ja alamäki.
Tää mun koko kämppähän on jotenkin surrealistinen muodoltaan, ts. ihan kaikki seinät ja lattiapinnat on johonkin suuntaan vinossa. Näin on toki myös sen seinäsyvennyksen laita, ja paperia asemoidessani tajusin, että suorakulmion sijaan se muistuttaakin lähinnä s-kirjainta. Sitä valmiiksi leikattua palaa oli ihan mahdoton saada laitettua niin, että se osuisi edes 10-prosenttisesti paikalleen. Lisäksi olin arvioinut paperin paksuuden väärin (varmaan koska olin niin tapetointipäissäni ja jotenkin ajattelin että joo joo, salena se toimii ihan samalla tavalla kuin oikea, paksu tapetti…), joten jokainen teippi ja teippausvirhe näkyi epätasaisuutena lopputuloksessa.
Tyylikkään mauttoman strippiluolaglittertapetin sijaan mulla on nyt olohuoneessani epätasainen, surullinen viritelmä joka näyttää just siltä mitä se on, eli seinään teipatulta lahjapaperilta. Keksin kyllä sitten jälkeenpäin kaikkia vaihtoehtoisia kiinnitystapoja joilla tilannetta voisi korjata, mutta kun kaiken lisäksi se paperin ihana glitterisyys ei edes tule kunnolla esille, vaan päivänvalossa toi näyttää vaan sellaselta vähän helmiäisen beigeltä (mikä on ehkä pahinta, mitä voi olla!). Ne vaihtoehtoiset kiinnityksetkin voi siis unohtaa, koska toi ei tasaisenakaan näyttäisi siltä, miltä kuvittelin.
Katsokaa nyt sitä. KATSOKAA. SISÄISTÄKÄÄ. Koska tietenkin multa meni fiilikset niin täysin, etten edes jaksanut irrottaa tota, vaan siinä se nyt on muistuttamassa mua huonoista päätöksistäni. (Myös kaikkialle varissut kultaglitter pitää huolen, ettei tämä fiasko tule painumaan unholaan ihan lähipäivinä.) Toi paperi on kyllä sinänsä edelleen ihan mahtavaa ja sille löytyy varmaan paljon kaikkea muuta käyttöä, mutta kun mun päässäni oli niin hieno visio! Olisin vaihtanut ton mun isän muotokuvan tilalle jonkun överitaulun ja ehkä rakennellut jonkinlaisen persettä korostavan valaistusratkaisun, mutta ihan sama sitten en olis halunnutkaan.
Tämä olkoon teille opetuksena. Sisustusbloggaajatkin tekevät typeriä virheitä. Tekisi vielä mieli lisätä, ettei glitter olekaan aina vastaus, mutta ei nyt mennä liian pitkälle. Glitteriset seinät (tai katto!) siintää mun mielessäni edelleen kodinsisustuksen ultimaattisena tavoitteena.
Tää postaus on suunnattu niille lukijoille, jotka mun tapaani suhtautuvat väreihin intohimoisesti. En nyt tarkoita, että sen intohimon pitäisi edes tulla esiin missään konkreettisessa muodossa (niinku pukeutumisessa tai sisustamisessa tai muussa), vaan että aivot reagoi väreihin jotenkin maksimaalisella tavalla. Mun kaikki unet esim. on aina olleet tosi värikkäitä (monesti ne värit on jopa olleet sen unen koko pointti), minkä lisäksi oon synestesinen sikäli, että mun viikonpäivät, numerot ja suurin osa kirjaimista on aina olleet tietyn värisiä. (Esim. i-kirjain, tiistai ja 5 on aina olleet samaa jengiä, koska ne kaikki on kirkkaan keltaisia, eikä kukaan voi vakuuttaa mua toisin! Torstai ja 3 on kavereita, koska ne on tumman sinisiä.) Mulla on myös pienestä asti ollut sellanen juttu, että jos näen jotain tosi kivan väristä, mun on pakko hiplata sitä. (Tää aiheutti pienenä konflikteja mun ja yhden ystäväni välillä, kun sitä vitutti että aina näpräsin kaikkee.)
Tähän väriasiaan liittyen löysin tämmösen blogin, jonka varsinaisesta tarkoituksesta en oo ihan varma. Ehkä tää on tarkoitettu vaan inspiraatioksi. On otettu kuvia ja sitten niistä on poimittu muutama värisävy ja tehty niistä väripaletti. Tykkään siitä, miten noista joistakin näkee sen että esim. luonnossa värien yhdisteleminen on aika ennakkoluulotonta ja jopa flamboyanttia ja ne yhdistelmät toimii, koska kai nyt helvetti miksi ei toimisi. Eläimet ja kasvit vaan onnistuu aina kaikessa. Nappasin tuolta pari suosikkia, joista on huomattavaa, että monet noista väreistä on yksinään sellasia joista en edes kauheesti tykkää (esimerkiksi vanhaa inhokkiani beigeä löytyy). Tollasina yhdistelminä ne sitten yhtäkkiä onkin kivoja. Magic.
Niin, eipä mulla sitten oikein sen enempää sanottavaa ole tästä. Siinä perhospostauksessa listasin mun lempieläimet ja tavallaan voisin listata tähän mun lempivärit, mut se on oikeastaan mahdoton tehtävä koska ne riippuu niin paljon kontekstista. Yleissääntönä on ehkä se, että tykkään lämpimistä väreistä enemmän kuin kylmistä, ja tummista sävyistä enemmän kuin vaaleista. Jaa-a. Tää on taas varmaan kaikkien mielestä ihan sai-raan kiinnostavaa.
