FinnPEZ 2014

Pitäkää kiinni hatuistanne, sillä nyt se on vihdoinkin täällä! Mun raporttini parin viikon takaisesta FinnPEZ 2014 -kokoontumisesta, jota vietettiin Park Hotel Käpylässä.

Kaikki sellaset jetset-bloggaajasupertähdet aina esittelee niiden saamia lahjakasseja elikkäs goodie bageja, ja nyt mustakin on tullut sellanen jetset-supertähti koska mäkin voin esitellä mun Pez-aiheisia lahjoja. (Sanasta "kassi" tulee kylläkin edelleen mulle mieleen vaan kivekset, mut en mä mitään kiveksii nyt sori vaan täällä esittele. Tai siis en ainakaan nyt tässä postauksessa.)

Kuvasta puuttuu Pez-juomapullo, koska se on mulla jo töissä käytössä, sekä FinnPEZ -t-paita, koska se on mulla nyt päällä enkä muutenkaan jaksanut alkaa kikkailla sitä mukaan tohon kuvaan. Lisäksi tuolla kassissa oli mukana aika paljon karkkii (siis muutakin ku Pez-karkkii), mut nehän on jo entisiä. Oikeassa reunassa tämänvuotinen FinnPEZ-pinssi, sekä FinnPEZ 2014 -annostelija, joita vain tämän tapahtuman osallistujille valmistettiin.

Mua hermostutti tosi paljon mennä tonne, koska en ikinä mene yksin mihinkään, missä on pelkästään tuntemattomia ihmisiä. Ainakaan vapaaehtoisesti. Mutta nyt siis menin, koska uusien Pez-annostelijoiden seireenikutsu oli liian houkutteleva! Tänä vuonna osallistujia olikin peräti 72, muistaakseni, mikä rökitti aikaisemmat vuodet useilla kymmenillä! Muistaakseni. Osallistujia oli myös muista maista, ainakin Ruotsista, Espanjasta, Itävallasta ja Jenkeistä. Vähänkö ne on kuulleet sen seireenikutsun, mun piti sentään matkustaa vaan kymmenen minuuttia bussilla! Tunnelma tuolla oli kuitenkin tosi lämmin ja vastaanottavainen, joten ei mua sit lopulta ahdistanut yhtään niin paljon ku mihin olin varautunut. Kahvia toki läikytin heti ensiminuuteilla.

Tein hankintoja. Ideanahan tuolla oli se, että sinne sai tuoda omia kokoelmiaan joko näytille tai myyntiin, ja siellä niitä sitten kädet täristen pengottiin ja hamstrattiin. Mulla pysyi kyllä mopo käsissä ihan hyvin, olin varannut 35 euroa mukaan ja ne riitti. Ensi vuonna sitten isompi vaihde päälle. Keskityin erityisesti kummitus- ja noitateemoihin, ja yksi mun suosikeista on toi eturivissä oleva pääkallo. En oo ihan varma esittääkö se Kuolemaa, mut mä leikin että joo, koska pitäähän Kuolemalla nyt oma Pez-annostelija olla jos jollain Smurffeillakin on.

Oli tosi hienoo päästä hiplaamaan niitä kaikista vanhimpia annostelijoita, joita siellä oli esillä. (Mä ymmärrän, ettei suurin osa lukijoista ehkä samaistu tähän, mutta olette valintanne tehneet jos tätä tekstiä nytkin luette.) Oon siinä mielessä kyllä onnekkaassa tilanteessa, että vaikka mun kokoelma on jo suhteellisen laaja, mun on edelleen helppo löytää sinne kohtuuhintaista lisättävää. Kuten Kuolema.

Vaan kuulkaa, säästin sokerin pohjalle! Vicodin Kuvalehdelle nimittäin myönnettiin tämän vuoden Pez-mediatunnustus! En edes tiennyt että tollasia tunnustuksia jaetaan, joten en ollut osannut odottaa mitään. Olin ihan häkeltynyt ja jouduin improvisoimaan minipuheen. Sain diplomin, sekä sellaisen harvinaisen Pez-A-Mania 2013 -annostelijan. Diplomi on nyt seinällä mun kokoelman vieressä, mut hankin sille ehkä joskus vielä näyttävämmät kehykset. Sellaset isot, leveät ja kultareunaiset. Mahdollisesti valaisen sen jotenkin. Piilotan kehyksiin hiilihappojäätä niin, että ne savuaa.

Diplomissa lukee siis seuraavaa: "'Diplomi myönnetään mukaansatempaavasti kirjoitetusta vicodinkuvalehti.blogspot.fi -blogista, missä lukijan mielenkiinto ja nälkä säilyvät postauksesta toiseen ja missä PEZ-keräilyä käsitellään lukijaa kiehtovalla tavalla innostuneesti ja värikkäästi.' PEZ-Mediatunnustus -diplomi myönnetään FinnPEZ-tapahtumassa suomalaiselle PEZ-keräilijälle, joka on edellisen FinnPEZin jälkeen tuonut esimerkillisesti näkyvyyttä PEZeille suomalaisessa mediassa ja näin edistänyt suomalaista PEZ-keräilykulttuuria."

Tunnen, kuinka kusi kohoaa päähän kuin mahla keväisessä koivussa.

Mutta suosittelen FinnPEZ-tapahtumaa alan harrastajille, ja suosittelisin vaikken olisi saanutkaan tuollaista hienoa tunnustusta! Siellä oli sellanen palkattu järjestyksenvalvoja vahtimassa, ettei mitään pöllitä sillä aikaa kun oltiin syömässä. Se näytti alussa vähän siltä, että toi oli sen koko elämän kummallisin päivä, mutta yhdessä vaiheessa kuulin sen soittavan vaimolleen ja tiedustelevan, mahtaisiko niiden tytär olla kiinnostunut Pez-keräilystä. "Mä oon nyt duunissa ja täällä on näitä tällasia Pez-annostelijoita…" HE'S ONE OF US NOW. ONE OF US. ONE OF US.

Nicotine, Valium, Vicodin jne.

Tällanen nopea postaus tällä kertaa, haluun vaan jakaa nää Ben Frostin teokset. Akryylimaalia, lääkepakkauksia ja mahtava konsepti:

Ja tietty aiheeseen sekä keväiseen säähän sopiva teemabiisi:

"Security and insanity are not the same thing."

Postaukset sairasvuoteelta jatkuvat. Mä en tiennyt että ihmisen pää pystyy tuottamaan näin järjettömiä määriä räkää näin nopeasti. Luulin eilen että oon tulossa terveemmäksi mut tänään huomaan, että se oli vaan joku mun elimistön julma pila.

Katsoin eilen tosi pitkästä aikaa Danny Boylen vuonna 1994 ohjaaman elokuvan Shallow Grave. Siinä kolme kämppistä löytää asuntonsa neljännen asukkaan kuolleena ja varustettuna matkalaukullisella rahaa. Ne päättää haudata toverinsa vähin äänin ja pitää rahat, mistä sitten tietysti seuraa kaikenlaisia kommelluksia ja keskinäisiä jännitteitä ja eräiden osapuolten mielenterveyden järkkymistä. Suomeksi toi on nimeltään Murhaleikki, mikä on ehkä vähän harhaanjohtavaa. Ei siinä nyt sillä tavalla suoranaisesti ketään murhailla, tai joo ehkä vähän jossain vaiheessa, mut ei se ole se pointti.

Danny Boylehan sitten meni ja ohjasi Trainspottingin pari vuotta myöhemmin, ja visuaalisesti Shallow Gravessa ja Trainspottingissa onkin tosi paljon samaa. Itse tykkään leffassa eniten sen väreistä, joita on paljon, ja Ewan McGregorista, joka on ihan hullun kuuma (vaikkakin erittäin ysäri, mut vuosi 1994 oli sellanen. Ysäri.). Ja tietty toi itse tarina on synkkyydessään hauska. Yksi mun toistuvista painajaisista on sellanen, jossa oon tappanut ihmisen ja joudun hankkiutumaan ruumiista eroon. Ehkä senkin takia jotenkin samaistun tän leffan tunnelmaan.

Aivan erityisiä lisäpisteitä tää leffa saa Ewan McGregorin yhdessä kohtauksessa yllään pitämästä mustasta paljettimekosta, mikä on tietysti kuumin yhdistelmä mitä koko maailmassa voi olla. Jos se pitäisi sitä mekkoa koko leffan ajan niin näiden mun katselukertojen välillä ei varmaan olisi kulunut sitä ~seitsemää vuotta. Jos se näyttäisi koko leffan ajan siltä niin mun katselukertojen välillä ei kuluisi koskaan edes seitsemää minuuttia. Ehkä onkin ihan hyvä, että se on kuitenkin vaan se yksi kohtaus.

Myös noi taustalla olevat pöytälamput on toki hienot. Ja tollanen seinän sisään rakennettu kirjahylly, voi kunpa mulla olisi joskus sellainen!

Jos tää flunssahelvetti ei tämän päivän aikana ala taittumaan, ni voitte varmaan odottaa jotain vastaavaa leffapäivitystä huomisellekin. Mä voisin nyt tintata vähän lisää viinimarjamehua.

Sleep-in-closet

Minä olen täällä! Alive but just barely. Sellaset akuuteimmat tosielämän kiireet on nyt toistaiseksi ohitettu, mutta tulin sitten tietysti kipeäksi. Alkuun kerrottakoon, että olin viime lauantaina FinnPEZ-kokoontumisessa Käpylässä, MUTTA TÄMÄ POSTAUS EI KERRO SIITÄ. Sitä varten pitää ottaa kuvia ja muutenkin skarpata, ja oon nyt liian räkätehdas semmoseen hommaan. Se postaus on kyllä myöhemmin luvassa!

Tällä kertaa on luvassa muuta. Löysin tällasen postauksen, jonka aiheena on vaatehuoneiden muuttaminen makuuhuoneeksi. Sanaa "huone" käytetään nyt tässä yhteydessä sangen liberaalisti. Oon varmaan erinäisiä kertoja maininnut siitä, kuinka tykkään olla pienissä tiloissa (öhöhöhö, "pienissä tiloissa" fyysisesti mutta kenties myös päihteisiin liittyen) ja nyt haaveilenkin vaatehuone-makuuhuoneesta.

 

Noi molemmat kuvat on sieltä ylempänä linkatusta Apartment Therapyn jutusta. Toi oikeanpuoleinen on tietysti kaikessa valkoisuudessaan aivan liikaa minulle, mut pyytäisin kohdistamaan katseen tuohon lattialla olevaan mustekalamattoon.

Mutta siis miten ihanaa olisi, jos olis vaatekomero, jossa on sänky sisällä! Sinne ei edes tarttis mahtua mitään muuta. …ai paitsi että nyt just tajusin kyllä sen, että jonkun 200x120 -kokoisen sängyn saaminen 200x120 -kokoiseen komeroon voisi olla helpommin sanottu kuin tehty. Se komero pitäis melkein rakentaa sen sängyn ympärille. Koska siis mä en nyt ajattele tässä mitään sellasta varsinaista oikean huoneen kokoista walk-in-closetia, jossa joku Mariah Carey säilyttää sen korkokenkiä, vaan sellasta perus liinavaatekaappia. No mutta realiteetit sikseen. Olis mahtavaa, jos se sänky olis siellä piilossa, ja sit kaiken lisäksi sen varsinaisen makuuhuoneen vois käyttää ihan muuhun tarkoitukseen. Ja kuten noissa kuvissakin on tehty, kirjahyllyt vois rakentaa sinne katonrajaan ja täten hyödyntää vertikaalista tilaa.

Tällaisissa mietteissä tänään. Mä menen nyt takaisin mun tylsän ja konformistisesti makuuhuoneessa sijaitsevan sänkyni pohjalle pärskimään ja lukemaan Vaginamonologeja. (Suosittelen muuten sitä kirjaa, on hyvä!) Vielä minä tämän flunssan kesytän.

Don't you forget about me!

Tämän postauksen aiheena on vaan ilmoittaa, että olen hengissä edelleen, vaikka nyt onkin ollut hiljaisempaa! Tässä on nyt lähiaikoina ollut kaikenlaista, ja tulee olemaan vastaisuudessakin, eikä mulla oo yksinkertaisesti ollut aikaa kirjoitella. Täytyy priorisoida. Kyllä mä tänne mahdollisimman pian yritän taas kirjoittaa jotain sellasia ihan oikeita asioita, mutta se hetki ei ole nyt!

Lohdutuksena kaksi fanikuvaa Laikasta. Voitte tulostaa ne ja laittaa seinälle.