Tän kolmannen, noitakoulusta kertovan Coven -kauden olin ajatellut ohittaa ihan suosiolla, kunnes kaikissa blogeissa vastaantulleet klipit ja hehkutus sai mut antamaan sille mahdollisuuden. American Horror Storyn vahvuutena on aina ollut se, että tylsimmilläänkin se näyttää ihan järjettömän hyvältä (ja osaksi myös siitä syystä jaksoin sillon katsoa sen ekan kauden loppuun). Coven ei oo mikään poikkeus siinä, plus tää on ollut ihan alusta asti tosi koukuttava ja paljon monipuolisempi kuin se eka kausi! Oon katkera siitä, ettei mulla (tietääkseni) ole mitään noitavoimia.
Ihan kauheasti en voi tästä kaudesta kertoa, kun en halua spoilata mitään, mutta pähkinänkuoressa tämä sisältää seuraavaa: on olemassa koulu, jossa opetetaan harvoja jäljelläolevia noitatyttöjä hallitsemaan voimansa, jottei niitä listittäisi niinku kaikki edelliset on listitty. Noitakoulua, ts. Covenia, johtaa kaikista voimakkain noita Supreme. Supreme on vähänku ton skenen dalai-lama, eli niitä on aina olemassa vaan yksi kerrallaan ja uusi astuu valtaan, kun vanha kuolee. Tolla Covenilla on kaikenlaisia historiasta kumpuavia jännitteitä sellasen tummaihoisen voodoopapittaren (joka on sivumennen sanoen ihan megakuuma) kanssa, ja sen asetelman kautta tossa sarjassa käsitellään aika paljon myös orjuuden ja rasismin historiaa/nykypäivää Amerikassa. Toisaalta noi Covenin noidat on siis joutumassa ahtaalle ihan vaan yhteiskunnan taholta, mut samalla ne on ajautumassa sotatilaan sen voodoopapittaren kanssa (mitä asiaa ei auta se, että vallitsevalla Supremella on alkanut ns. hihna luistamaan). Muutakin draamaa toki on.
Tällanen femakko kun olen, ni yksi mun suosikkiasioista tossa sarjassa on se, ettei siinä oo turhan paljon miehiä. Ei siksi, että miehet olisi jotenkin lähtökohtaisesti paskoja ja pilaisi kaiken, vaan siksi, että yleensä toi asetelma on just päinvastoin ja naiset on statisteja ja koristeita, joilla ei oo luonteenpiirteitä eikä ominaisuuksia. Covenissa on sekä ihan läpipaskoja naisia, että hyvisnaisia, että sellasia, tiiättekö, moniulotteisia kompleksisia välillä-hyviksiä-välillä-pahiksia naisia. (Tällä en tarkoita, etteikö tostakin sarjasta pystyisi kaivamaan esille vaikka kuinka paljon problemaattisia asioita. Niitä nimittäin on. Mut tän ei nyt tällä kertaa ole tarkoitus olla mikään feministinen avautuminen.)
Tota on nyt tullut seitsemän jaksoa, ja oon pitänyt niistä kaikista. En kyllä muista, missä vaiheessa se eka kausi lähti luisumaan paskaan, joten on ehkä olemassa pieni riski että tämäkin onnistutaan tyrimään. Mä toivon, ettei niin käy. Mutta katsokaa itse.