Mähän en osaa ommella kauheen hyvin, koska mulla oli ala-asteella käsityönopettajana pedagogisilta taidoiltaan (kiltisti sanottuna) rajoittunut henkilö joka mursi mut henkisesti. Vaikka olinkin aina tosi kiltti ja hyvä koulussa, ni ne käsityöntunnit toi mussa esille jonkinlaisen toistaitoisen, hysteerisen kroonisen epäonnistujan. Yhtenä talvena neulotiin isoa joulusukkaa, ja mulla meni varmaan puolet kaikesta ajasta siihen, että yritin selvittää mun lankakerää jonka olin onnistunut saamaan niin diaboliseen sotkuun että se melkein huovuttui sellaiseksi läpikäymättömäksi villapalloksi (ja aina kun onnistuin vapauttamaan sen verran lankaa, että sain muutaman rivin neulottua, tein siitäkin vähintään puolet väärin ja jouduin purkamaan kaiken). Jostain syystä mun oli tosi vaikea seurata mitään yksinkertaisiakaan ohjeita, enkä hahmottanut saati ymmärtänyt mistään mitään. Sen opettajan jäinen asenne ei kauheasti helpottanut asiaa. Se sanoi aina, että "vika on tuolin ja koneen välissä", kun tyri jotain ompelukoneella. Mä sain kuulla tota elämänviisautta aika monesti. Kerran multa katkesi koneesta neula, ja palanen siitä lensi melkein mun silmään. "Vika on tuolin ja koneen välissä." Vittu kiitti.
Nyt jälkeenpäin oon miettinyt, että mä salena olisin ihan sairaan hyvä ompelija jos vaan kehittäisin jonkun vähän omanlaiseni systeemin. Oon oikeesti tosi tarkka ja hyvä näpertämään, mutta en hahmottamaan mitään abstrakteja kokonaisuuksia, kuten kaavoja. Haluaisin sellasen perinteisen ompelunuken, jonka päälle voisin ikäänkuin veistää sen vaatteen.
Mutta tämä lähti nyt aivan sivuraiteelle, mun piti siis kirjoittaa siitä kun järjestin mun askartelutarvikkeita. Kuten jo aiemmin olen kertonut, en käytä ruokapöytää ruokapöytänä koska musta tuntuu että pöydän ääressä syöminen on holhoamista. Sen sijaan käytän sitä askartelupöytänä, mikä on lähimpänä sitä alunperin visioimaani puuhanurkkausta. Oon huomannut, että kaikkia projekteja saa aikaiseksi paljon paremmin, kun kamat on edes suunnilleen esillä jo valmiiksi.
Pari sanaa noista tauluista. Tässä Anatomiamallit ja opetustaulut -postauksessa hinguin anatomisten karttojen perään, ja noi on siis mun korvaava ratkaisuni (ainakin siihen saakka kun löydän jostain sen täydellisen). Ostin aikoinaan kirpparilta parilla eurolla vanhan lääkärikirjan, irrotin siitä noi sivut ja laitoin kehyksiin. Kova duuni.
Kirpparilta löytynyt maatuskanukke pääsi nyt hyötykäyttöön. Kirjotin jokasen nuken pohjaan, et mitä kaikkee siellä on sisällä, jotta jutut löytyisi vielä helpommin. Aiemmin pidin kaikkea tossa mustavalkoisessa Mymmeli-rasiassa, ja se oli vähän hankalaa kun kamaa alkoi kertyä paljon eikä missään ollut mitään järjestystä. (Mulla on välillä tapana vaan mennä askartelukauppaan ja ostaa jotain randomia, niinku sormuspohjia. Se on ihan hyvä tapa, ettei sit tartte inspiraation iskiessä lähteä ensin suorittamaan itseään askartelutarvikkeiden äärelle keskustaan jossa on ihmisiä. Vähemmästäkin menee fiilikset.)
Toi maatuskasysteemi on hyvä myös siksi, että se on aika kissaystävällinen. Jos noi olis jossain avoimissa kupeissa niin Laikahan varastaisi kaiken mennen tullen. Tosin, oon kyllä kiitollinen siitä, että Laikalla on ylipäätään tosi vähän taipumusta pudotella mitään tavaroita. Täällä mun kotona on ihan mielettömästi kaikkee sellasta pientä, mitä se vois pudottaa tai rikkoa, tai jossa se vois roikkua, mut se ei tee sitä melkein koskaan. Lähinnä joskus vittuillakseen, ja sillonkin se on enemmän sellasta uhkailua. Että on jo tassu korvakorutelineellä ja Laika katsoo mua ja odottaa, koska mä kiroilen ja se voi juosta huutonauraen karkuun.
Toi pandarasia on kanssa kirpparilta. En tiiä yhtään, mitä toi panda tekee. Kai sillä on joku maila mutta en ymmärrä, miksi. Peltisanko on meidän vintiltä, se toimi kynäpurkkina myös joskus mun lapsuudessani. (Toi sangosta kurkkaava panda on mittanauha!) Mun suosikkiasia koko asetelmassa on varmaan toi pilleripurkki. Haluisin vielä kehittää jonkinlaisen kuumaliimapisteen, mut en tiiä miten siitä saisi esteettisen. Vaikka kuumaliimapistooli onkin ihana asia, niin on se myös vähän ruma. Ja ne kaikki johdot, mä vihaan johtoja. Onko olemassa langatonta kuumaliimapistoolia?
Niin hyvä blogi! Niin hyvä maku! Niin maukasta tekstiä! Mun sisustusunelmat tiivistyy aika hyvin tässä videossa: http://vimeo.com/26734435
VastaaPoistaOi, kiitos!
PoistaToi video oli kyllä hieno. Teki koko ajan mieli pysäyttää se ja piirtää koneen näytölle jotain nuolia ja kommentteja, tyyliin "toi lamppu!", "toi hylly!". Harmi ettei niin voi tehdä. Lisäks tykkäsin siitä asemekosta.