Loose lips sink ships

Edellisessä postauksessa jätin tarkoituksella esittelemättä nää propagandajulisteet, jotka myös löysin kirpputorikierrokseltani (ei sentään alkuperäisiä, vaan uusintapainoksia). Halusin tehdä niistä ja propagandagenrestä ylipäätään tällasen oman erillisen tekstinsä.

Vasemmanpuoleinen on mulle itselleni, oikeanpuoleisen annoin mun veljelle.

Tiiän jo suunnilleen, mille seinille haluan nämä, mutta tavoilleni uskollisena saan sen varmaan aikaiseksi joskus puolen vuoden päästä.

Teemaan liittyen etsin internetistä toisen maailmansodan amerikkalaisia propagandajulisteita. Ne kiinnostaa mua, koska ne on usein samanaikaisesti huvittavia, ahdistavia ja surullisia. Menisikö tollanen samanlainen meininki läpi enää nykyään, tai mikä olisi nykyinen vastine näille? (Jostain syystä mulle tuli heti mieleen se piratismin vastainen "You wouldn't steal a handbag" -video, vaikka siinä onkin kyse aika paljon kevyemmästä asiasta.) Kaikki kansainväliset konfliktit on nykyään niin sairaan paljon monimutkaisempia, että on vaikee kuvitella miten ne saisi tiivistettyä iskevään julistemuotoon. Oikeestaan jo pelkkä ajatus sellaisesta yhteen hiileen puhaltavasta, yhtenä rintamana taistelevasta ja mitään kyseenalaistamattomasta kansasta on aika kummallinen. Mutta mä olenkin 26-vuotias suomalainen, joten mun näkökulmani tähän asiaan on tietysti myös sen mukainen. Eli etuoikeutettu ja tietämätön, todennäköisesti.

Nää sukupuolitautijulisteet on ehkä siitä propagandan huvittavimmasta päästä. Vaan eipä sillä, kyllä kai tällasille vastaaville olisi käyttöä myös näin rauhan aikana. Nykypäivän versioissa voisi tosin painottaa enemmän sitä kondomipuolta ja vähemmän sitä, että naiset on tautisia... (Haluan kyllä nostaa kyseenalaiseksi myös ton "There's no medicine for regret" -väitteen. Kyllä siihen tarkotukseen mun nähdäkseni löytyy monenkinlaista nappia ja eliksiiriä. 1940-luvulla lääketeollisuus oli tietysti toisenlainen.)

Tämäkin on ihan hauska, koska tää on niin hirvittävän dramaattinen. Mutta vähän samoin kuin noissa seksivalistusjulisteissa, myös kimppakyyti on aihe johon voitaisi nykyäänkin kannustaa myös tunteisiin vetoavin mainoksin (sen sijaan että mainostetaan ikuisesti jotain uusia bemareita). Tolta ajalta on myös paljon julisteita säästeliäästä ruokataloudesta ja omavaraisuudesta, mikä sekin näinä ekologisen katastrofin ja maailmanlopun aikoina tuntuisi ihan perustellulta. Toki aika erilaisesta syystä kuin sota-aikana.

Tämä on sit jo vähän enemmän sitä surullista osastoa. Sinänsä ne kaikki vainoharhaisuutta lietsovat julisteet on hauskoja ("Ole vaiti!"), mutta mua ainakin alkaa aika välittömästi ahdistaa kun mietin sitä, miten painostava ilmapiiri tuolloin on oikeasti täytynyt olla. Ja sitten tietysti se, että ihmisiä on kuollut oikeasti, ja monet sotilaistakin on olleet ihan lapsia vielä, ja kuka sen kaiken on saanut aikaan ja kuka hyötyy, kenet sinne on lähetetty ja ketä ei, ja millaisin mielikuvin miehet-tai-siis-pojat on sinne taisteluihin lähteneet, ja onko mikään edes muuttunut noista ajoista kun ihan samalla tavalla ihmiset tappaa toisiaan nykyäänkin eikö mikään koskaan muutu TÄMÄN TAKIA HAEN TURVAA NIHILISMISTÄ. Just tämä ajatusten syöksykierre on se syy, miksi en pysty kunnolla katsomaan uutisia tai lukemaan Hesaria. Alkaa aina itkettää saman tien.

Tällaisia kepeitä mietteitä tähän iltapäivään.