Let them eat cake

Mun koko viime viikko meni siihen, että väänsin itku silmässä opintopäiväkirjaa joka ei vaan ottanut sujuakseen. Siinä kävi niinkuin usein käy, eli mä tuijotin tietokoneen ruutua ja sillä odottavana takaisin tuijottavaa tyhjää OpenOffice-tiedostoa ja haaveilin imuroimisesta, lattioiden pesemisestä, kukkien istuttamisesta ja leipomisesta. Eilen illalla sain sit lopulta sen homman valmiiksi ja olin hysteerisessä tilassa ja leivoin kakun.

Mä olen siis kaavaillut sellasen blogimaailmassa kohistun pätkiskakun leipomista jo parin viikon ajan, että siinä mielessä tää ei tullut aivan puskista. Joka tapauksessa vasta kakun valmistuttua mä tajusin, etten mä omista minkäänlaista kakkulautasta saati -kupua, mä olen vain yksi ihminen, se kakku on ihan järjettömän kokoinen enkä mä pysty säilyttämään sitä missään. Nyt se on eilisillasta asti seilannut leikkuulaudan päällä eri pöytätasoilla. Tää on ihanku se episodi Roald Dahlin Matilda-kirjassa, kun se kauhee rehtori pakottaa sen pojan syömään kokonaisen suklaakakun aamunavauksessa. Mä joudun ehkä tänään olemaan sellanen oman elämäni Trunchbull ja syöttämään sitä kakkua parille kaverille (T&T you better recognize!!), ja samalla oon oman elämäni Bruce Bogtrotter (tarkistin just kirjasta, se on sen pojan nimi) kun joudun ahtamaan sitä itsekin seuraavat neljä päivää.

No mutta. Tää kaikki oli jotenkin niin surullista että se inspiroi mua askartelemaan Lemongrab-kakunkoristeen.

 

Ensin piirsin Lemongrabin pään paperille ja maalasin sen vesivärillä. (Tästä kaikesta pääsisi tosi paljon helpommalla jos käyttäisi keltaista pahvikartonkia, mut mulla ei nyt ollut sellaista.) Sit piirsin tarpeelliset ääriviivat ohuella mustalla tussilla.

Leikkasin kuvan irti paperista ja liimasin sen ruskeaan pahviin. (Joka muuten on peräisin kakkuvuoan pakkauksesta. Mulla siis toimi eilen järki sen verran, et kävin varta vasten ostamassa kakkuvuoan Clas Ohlsonilta, mut siinä ei sitten tullut mieleen, että vuoan lisäksi multa puuttuu myös kaikki oleelliset kakunsäilytysastiat. Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.) Liimasin kuvan taustaan cocktailtikun ja kiinnitin sen vielä lisäksi teipillä, like a pro.

Tässä valmiit koristeet. Tein ton acceptable-puhekuplan vielä lisäksi, jotta tästä kakusta tulisi positiivinen ja iloisen juhlava. Jos ette oo vielä katsoneet Adventure Timea, ettekä täten tunne Lemongrabia, niin korjatkaa nyt ihmeessä tilanne!! Tai ei se mitään, mä voin nyt korjata tilanteen teidän puolestanne katsomalla itse muutaman Lemongrab-jakson (mun suosikki niistä on ehkä All Your Fault) ja korkkaamalla ton kakun.

Välillä musta tuntuu, että mä tarvitsisin jonkun holhoajan.