Okei, tietysti siellä oli hyllykaupalla niitä maailman oksettavimpia onnellisuustauluja, "Happiness is a way of life" ja muuta sairasta valheellisuutta. Niiden lisäksi oli kuitenkin jotain vielä kummallisempaa, nimittäin tosi isoja tauluja. Siis sellasia joko valokuvia tai maalauksia, jotka näytti siltä että niissä on tavoiteltu "taidetta". Pari esimerkkiä, jotka löysin Kodin Ykkösen nettisivuilta:
Noi hevosaiheiset maksaa 239 euroa, kukka-aihe on edullisempi 149. Minusta se on aika kallista, mutta ei siinä vielä kaikki! En löytänyt siitä kuvaa, mutta siis myynnissä oli myös muistaakseni 120x120 -kokoisia sinisävyisiä maalauksia, joissa oli kolme kasvotonta ihmishahmoa ryhmässä. Ne maksoi 399 euroa. (Tän jatkon voi nyt kuvitella rääkyvässä Matti Näsä -falsetissa:) NELJÄSATAA EUROA!!!!??!
Mulle ei tuota ongelmia näiden taulujen ulkonäkö sinänsä (vaikka ton hevostaulun rajaus jotenkin kyllä syö mua), vaan se, että näiden sarjatuotettujen tusinamaalausten hinnalla pystyisi ostamaan jotain ihan oikeatakin taidetta, jonka on maalannut joku oikea ihminen ja joita on olemassa vaan se yksi ainoa kappale, ja jolla olisi jo pelkästään sen takia ihan oikeatakin arvoa. Mun on oikeastaan vaikea edes muotoilla sanoiksi sitä hämmennystä, jota mä näiden taulujen edessä tunnen. Siis että ihminen on valmis käyttämään satoja euroja johonkin, jonka se voi ripustaa seinälleen tuomaan ehkä asuntoonsa jonkinlaista "tunnelmaa" tai "luonnetta". Sehän on kai yksi syy, miksi tauluja hankitaan. Ja mitä se sitten tekee? Se menee vittu Kodin Ykköseen ja valitsee sieltä jonkun "abstraktin ihmishahmotelman", joita on siinä hyllyssä viisitoista kappaletta samanlaisia ja varmaan varastossa parisataa lisää, ja se maksaa siitä NELJÄSATAA EUROA (Matti Näsä), vie kotiinsa, ripustaa seinälleen ja ajattelee että ai kun on nättiä tämä tällanen taide.
Ehkä mä olen jotenkin puristi ja elitisti ja joka lajia kusipää, mutta mun mielestä taiteen yksi pointti on se, että se on jollain tavalla ainutlaatuista ja henkilökohtaista ja merkitsee jotain sekä tekijälleen että vastaanottajalleen. Tietenkään en väitä, etteikö joku voisi noista Kodin Ykkösen tauluista ihan aidosti liikuttua, ja kukas mä olen sitä tuomitsemaan, mut eikö sitä liikutusta yhtään syö se silkka lukumäärä ja sarjatuotanto? Miksi et tukisi oikeaa kuvataiteilijaa? Vai onko toi nyt jotain niin korkealentoista kitschiä, etten edes minä sitä sanomaa tavoita? Mitä tästä sanoisi Andy Warhol?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti