Hylättyä kirjallisuutta

Nyt kesällä on ollut paljon jätelavoja kaikkialla. Muhun iskee niiden äärellä aina sellanen hamstraamisvimma, mitä jotkut muut ehkä kokee jossain Citymarketissa kun Crocsit on tarjouksessa tai kassalta saa kaupan päälle peltisen kahvipurkin. (Toi kahvipurkkiesimerkki ei oo mitenkään tuulesta temmattu. Olin abivuonna Sokoksella jouluapulaisena, ja siellä oli semmonen kampanja et ostosten mukana sai mauttomahkon beigen kahvipurkin. Se kyllä aktivoi ihan tietyntyyppisiä ihmisiä. "No en mä tällasta oikeestaan kyllä tartte… Saanks mä kolme?" Jotkut kävi hakemassa niitä useissa erissä, kun ne ehkä luuli etten enää puolen tunnin päästä muistanut niiden käyneen aiemmin (vaikka todellisuudessa mulle oli aivan helvetin yhdentekevää ottiko ne niitä purkkeja yhden vai yksitoista). Monet sanoi vievänsä niitä tuttavilleen lahjaksi. Vittu jee, onnee niille tuttaville.)

Mutta eihän mun mistään hiton kahvipurkeista pitänyt kirjoittaa. Mulle tulee aina hirvee halu kaivaa sieltä jätelavalta melkein mitä tahansa suunnilleen ehjää, riippumatta siitä, onko siinä mitään järkeä. Pari viikkoa sitten vetelehdin ikuisuuskaupalla yhden jätelavan vieressä miettien, miten saisin kammettua sen pohjalta itselleni todennäköisesti erittäin rikkinäisen, ei mitenkään kauheen hyvännäköisen vanhan kirjoituskoneen. Sit tulin onneksi siihen tulokseen, ettei mulla ole sellaiselle tilaa (ja lisäks olisin ehkä jotenkin telonut itseni siinä prosessissa, se kirjoituskone oli tosiaan aika hankalasti saavutettavissa ja olin itsekseni).

Eilen iltakävelyllä tuli vastaan roskalava, jolle oli kipattu ilmeisesti jonkun poismuuttaneen/häädetyn(/kuolleen mut se on synkkä ajatus) tyypin asunnon irtaimisto. ("Tuli vastaan roskalava", eli se oli sisäpihalla jolle piti varta vasten mennä. Mutta siis siinä reitin varrella oli se sisäpiha.) Siellä olisi varmaan voinut olla vaikka mitä, mut tietysti päällimmäiseksi oli kasattu kaikki painavat runkopatjat ja muut, joiden kanssa ei huvittanut ryhtyä painimaan. Ihan tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut lähteä! Löytyi kirjallisia teoksia.

Olin aluksi sitä mieltä, et mitään kirjoja en kyllä ala roskalavalta kantamaan kun niitä on jo muutenkin kertynyt melkein riesaksi asti, mutta onneksi mut ylipuhuttiin! Tässä Life Tietokirjat -sarjan Olen: Ajattelen -kirjassa on ihan mahtavia kuvia, plus oikeesti mielenkiintoisiakin juttuja keskiaikojen mielisairaaloista ja 1960-luvun lsd-kokeista. Sitä lavaa oli meidän lisäksi penkomassa pari muutakin tyyppiä, jotka nekin kannusti ottamaan ton kirjan. "Meillä on toi koko sarja! Se on ihan mahtava! Ottakaa se!" Ilmeisesti toi on siis jonkinlainen roskalavojen klassikko, varsinkin kun niitä oli vielä kaiken lisäksi kaksi kappaletta.

Toinen löytö oli teinipojan päiväkirja vuosilta 1994-1995. Suurimmaksi osaksi se on aika synkkää luettavaa, on angstia ja itsemurhavisioita, mutta heinäkuussa '95 toi tyyppi on ilmeisesti löytänyt itsensä, tullut kaapista ja mahdollisesti seurustelee. Mä toivon, että ton päiväkirjan päätyminen roskalavalle on ollut vahinko, koska a) on tosi surullista jos se on oikeasti heitetty menemään jotenkin merkityksettömänä (varsinkin jos sen on vielä tehnyt joku muu kuin sen päiväkirjan alkuperäinen kirjoittaja) ja b) haluan uskoa että siellä tosiaan oli vaan toi yksi päiväkirja, eikä että siellä lavan pohjalla olis ollut joku kahdenkymmenen kirjan esiintymä jonka missasin.

Mutta just tällaisista syistä mä itse pyrin välttämään kaikkia cliffhangereita niissä omissa päiväkirjoissani. Vaikka mä toki todella toivon, ettei mun päiväkirjat koskaan päädy roskalavalle Kallioon vaan ne kaivetaan sivistyksen raunioista joskus 2900-luvulla, niin perusasetelma on kuitenkin sama; nyt muakin jäi vaivaamaan kauheasti, että selvisikö toi tyyppi ikinä edes hengissä noista angstivuosistaan, vieläkö se pitää yhteyttä esim. tuohon Outiin, ja ylipäätään että mitä helvettiä nyt sitten. Ja oliko ne roskalavalla olevat tavarat ton tyypin tavaroita, ja jos ei, niin miksi sillä oli jonkun toisen päiväkirja? Niin paljon kysymyksiä.