Eikä minulta mitään puutu. Tässä vuoden takaisessa postauksessa kerroin mun anatomiakarttahaaveista, jotka nyt sitten toteutuivatkin aivan poikkeuksellisen sataprosenttisella tavalla. Isä oli löytänyt tällasen vanhan, rullattavan kartan ja nyt se roikkuu mun makuuhuoneeni seinällä.
Tämä tapaus jos jokin osoittaa, ettei kannata tyytyä mihinkään välipallin ratkaisuihin näissä sisustusasioissa. (Eikä kyllä muutenkaan elämässä.) Nytkin mua harmittaisi, jos olisin joskus hassannut rahaa johonkin vähän sinnepäin olevaan anatomiatauluun, joka sit nyt olisi tarpeeton ja tilaavievä.
Oon muuten alkanut täs pikkuhiljaa suunnitella jotain sellasta karsintaprojektia täällä kotona. Musta tuntuu, että mulla alkaa olla vähän ylimääräistä kamaa, mut toisaalta en kyllä kuollaksenikaan pysty sanomaan että mitä muka. Lähinnä se on kai silleen, et en varsinaisesti haluis eroon mistään nykyisestä mut haluisin kyllä et olis vähän enemmän tilaa potentiaalisille uusille jutuille. Se ratkaisu mitä mä haen tässä taitaakin siis olla isompi asunto. Kirottua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti